Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko runsaasti haarova.
Korkeus

50–150(–200) cm. Monivartinen. Varsi tyvestä puutunut, uurteinen, tav. niukkakarvainen, tummanpunaruskea. Yleensä vain heikosti ryydintuoksuinen.
Kukka

Kukat muodostavat 2,5–3 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia mykeröitä. Mykerön kukat punertavanruskeita, torvimaisia, pieniä. Laitakukat kapeita emikukkia, kehräkukat leveämpiä, kaksineuvoisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto pitkulainen, kehtosuomut muutamassa rivissä, hienokarvaisia. Mykeröt pystynä, terttumaisena ryhmänä.
Lehdet

Kierteisesti, alemmat lyhytruotisia, ylemmät ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa syvään pariliuskainen, yläpinta vihreä, niukkakarvainen, alapinnalta vaaleakarvainen (joskus molemmin puolin nukkakarvainen). Liuskat kapeahkoja, tav. suippoja, harvaan hammaslaitaisia, laita litteä (var. vulgaris) tai taakäänteinen (var. coarctata).
Hedelmä

Pitkulainen, lähes sileä, kellertävä, n. 1,8 mm pitkä pähkylä.
Kasvupaikka

Joutomaat, tienvarret, ratapihat, pellonreunat, pihat, niityt, järven- ja merenrannat. Myös vanha hyöty- ja koristekasvi. Typensuosija.
Kukinta

(Heinä–)elo–lokakuu.

Marunoiden suku on omistettu muinaiskreikkalaisen mytologian Artemis-jumalattarelle. Hän oli ihmis- ja eläinkunnan uuden elämän edistäjä, eritoten synnyttäjien suojelija, ja pujouutteen uskottiin siksi auttavan etenkin naistenvaivoissa. Monia muitakin vitsauksia on pujolla koetettu hoitaa, aina epilepsiaa myöten. Mausteena sitä on käytetty humalan asemasta oluenpanoon ja linturuokiin. Taikakaluna pujonverson uskottiin suojaavan paholaiselta, villipedoilta, myrkyiltä, tulelta, vedeltä ja salamaniskuilta! Pujo on meillä muinaistulokas, jota näyttävyytensä vuoksi kasvatettiin ennen vanhaan myös koristekasvina. Jopa parimetriseksi vartuttuaan kasvi näyttää miltei pensaalta. Puutuneet varret säilyvät talventörröttäjinä.

Pujoa pidetään arkisena joutomaiden ja tienvarsien rikkaruohona, joka loppukesällä aiheuttaa monille ankaria allergisia oireita siitepölyllään. Pahimmillaan pujoallergikot joutuvat pakenemaan ulkomaille kasvin kukinta-aikaan. Allergian aiheuttaja ei kuitenkaan ole pujon siitepöly, vaan siitepölyyn kiinnittyneet bakteerit. Pujon kukat ovat tuulipölytteisiä, joten siitepölyä muodostuu hyvin runsaasti. Paikoin pujoa on koetettu saada kuriin hävitystalkoilla ja parin lähitontin kasvustojen raivaaminen saattaa helpottaa allergikon oloa. Kokonaan kasvista lienee mahdotonta päästä eroon: juurakko jää yleensä maahan talvehtimaan ja siemeniä on maaperässä valtava määrä. Lisäksi siitepölyä kulkeutuu ilmavirtausten mukana hyvinkin kaukaa.

Suurin osa Suomen pujoista on rikkapujoa (var. vulgaris). Valoisilla, typekkäillä ja hiljattain myllätyillä joutomailla se on usein valtalajina, kunnes joutuu vähitellen antamaan tilaa paremmille kilpailijoille. Suomen- ja Pohjanlahden rannoilla kasvaa harvinaisena alkuperäiskasvina kulttuurimaiden päämuodosta jonkin verran poikkeava meripujo (var. coarctata). Toisinaan sitä saattaa tavata joutomailta myös kaukana merenrannasta. Sen lehtien liuskat ovat kapeammat, laidoilta taakäänteiset ja kukinta alkaa parisen viikkoa myöhemmin. Myös päämuotojen välittävistä muodoista on tehty havaintoja.

Pujon lähisukulaisista kasvaa maassamme koiruoho eli mali (A. absinthium), jonka kukat ovat kellertävät ja kasvin voimakkaasti tuoksuvat lehdet molemmin puolin hopeakarvaiset sekä hento ja kapealehtisempi ketomaruna (A. campestris).

Pujo

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji