Syötävyys
† – lievästi myrkyllinen

Näköislajit
kittirisakas, rusotäplärisakas, liilarisakas

Lakki
1–4 cm leveä, kupera–laakea, lakin keskellä pyöreä kohouma, liidunvalkoinen, silkinkiiltoinen, säikeinen, kuivapintainen. Heltat kolotyviset, melko tiheässä, nuorena valkoisen seittisuojuksen peittämät, vaaleanharmaat, vanhemmiten ruskeasävyisen harmaat itiöiden kypsyttyä.

Jalka
2–5 cm pitkä, tasapaksu, valkoinen, pitkittäissäikeinen tai lähes sileäpintainen.

Malto
Valkoista.

Itiöpölyn väri
Ruskea.

Maku
Mieto.

Haju
Tunkkainen.

Kasvupaikka
Rehevissä metsissä, lehdoissa, puistoissa ja puutarhoissa. Usean lehtipuun ja kuusen juurisieni. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.

Satoaika
Elo–lokakuu.

Valkorisakas ilmentää kasvupaikallaan vähintään tuoreen kankaan ravinteisuutta. Sitä löytää yleisenä ja joskus kymmenien sienten löyhinä ryhminä niin hienoimmista lehdoista kuin ravinteisilta nurmilta. Valkorisakas on pienikokoinen, kauttaaltaan liidunvalkoinen ja sen lakin keskellä on pyöreämuotoinen keskuskohouma, harvemmin terävä nipukka. Se kasvaa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa harvinaistuen Perä-Pohjolaan ja Pohjois-Pohjanmaalle, joissa sen levinneisyyden pohjoisraja on.

Valkoisia risakaslajeja on useita, joista yleisimpiä samannäköisiä lajeja ovat kittirisakas (Inocybe sindonia), sekä joskus valkorisakkaan alalajeiksi luetut liilarisakas (I. lilacina) ja rusotäplärisakas (I. armeniaca). Kittirisakas on vankempi ja sen lakki on karkeampisäikeinen. Liilarisakas on hyvin samannäköinen, mutta väriltään hennon liila. Rusotäplärisakkaan lakilla on laikuttain tiilenpunaista ja sen lakin keskuskohouma on huomiota herättävän terävä.

Risakkaat ovat lievästi myrkyllisiä. Muutama laji on vaarallisen myrkyllinen, esimerkiksi Suomessa erittäin harvinainen ja eteläinen myrkkyrisakas (Inocybe erubescens). Niissä on mm. muskariinia, joka on hermomyrkky.

Valkorisakas

Taksonomia

Pääryhmä

Heimo

Suku

Laji