Syötävyys
† – vanhana lievästi myrkyllinen
Näköislajit
– – – –
Lakki
5–15 cm leveä, aluksi kupera, sitten laakeneva, paksumaltoinen, kullankeltainen–kellanruskea, himmeä, kuiva. Lakin pinta jauheinen (jauhe tarttuu sormeen). Heltat tiheässä, kapeatyviset–tasatyviset, kellanvaaleat, myöhemmin kellanruskeat.
Jalka
Tanakka, 6–20 cm pitkä, 1–3,5 cm paksu, lakin värinen, jauhepintainen. Latvaosassa aluksi helttoja peittävä, sitten riippuva, lakin värinen, alapinnalta ryppyinen kaulusmainen rengas.
Malto
Paksua, kellanvaaleaa.
Itiöpölyn väri
Okrankeltainen–ruskea.
Maku
Mieto.
Haju
Voimakas, varsinkin vanhemmiten muistuttaa tiskirättiä.
Kasvupaikka
Kulttuuripaikoilla, kuten puistoissa, nurmikoilla, vihannesmailla, pensaikoissa. Joskus runsassatoisena, etelästä Lapin eteläosiin asti. Hemi-, etelä- ja keskiboreaalinen vyöhyke.
Satoaika
Elo–lokakuu.

Kultasieni yleistyi sotien jälkeen ilmeisesti ihmisen vahingossa tuomana ja on nykyään melko yleinen kulttuuripaikkojen sieni. Se saattoi kulkeutua tuontimullan ja viljelykasvien mukana. Sen vanha nimi oli kultakehnäsieni, mutta koska se ei ole sukua kehnäsienelle, nimi muutettiin. Kultasieni mainitaan nuorena syötäväksi, mutta vanhemmiten sen epämiellyttävä haju voimistuu ja sen sanotaan kehittävän sinihappoa, jolloin se on katsottava myrkylliseksi. Siitä on tiedossa myös yksittäisiä, lieviä myrkytystapauksia. Kultasieni on hyvin erikoisen näköinen ja sitä ei käytännössä voi sekoittaa muihin helttasieniin.

Kultasieni

Taksonomia

Pääryhmä

Heimo

Suku

Laji