Syötävyys
X – syötäväksi kelpaamaton
Näköislajit
polttiaishapero, tuhkahapero
Lakki
6–17 cm leveä, laakea, muihin haperoihin verrattuna jo varhain kuoppakeskustainen, kosteana tahmea, kuivana kiiltävä. Pintakelmu harmahtavan ruskea tai harmaa, tiukasti lakissa kiinni. Lakki on usein roskainen, sillä sieni kasvaa jo varsin kookkaaksi karikkeen ja sammalen alla, jotka se työntää päältään noustessaan. Heltat melko harvassa, tasatyviset, paksut, valkeahkot.
Jalka
Suhteellisen lyhyt (3–7 cm) ja paksu (1,5–3 cm), tanakka, kova, valkoinen, vanhemmiten harmahtava. Kosketeltaessa ensin ruskettuva, sitten harmaantuva.
Malto
Valkoista, kovaa, kiinteää, paksua, vahingoittuneista kohdista etenkin lakista ensin punertuu hiukan, sitten harmaantuu. Vanhana harmaata.
Itiöpölyn väri
Valkea.
Maku
Lähes mieto.
Haju
Viinitynnyrin tai maakellarin, hieman ummehtunut haju.
Kasvupaikka
Karuhkot kangasmetsät, lehtomaiset kuusikot, polut, ruohikkoiset hiekkamaat, tyypillisesti polkujen varsilla. Kuusen ja männyn juurisieni. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika
Heinä–lokakuu.

Savuhapero kasvaa yleisenä koko maassa tunturialueita lukuun ottamatta kangasmetsien ja lehtomaisten kuusikoiden poluilla ja metsänrajassa männyn ja kuusen seuralaisena. Savuhaperoa on käytetty ruokasienenä, mutta savuhaperoryhmän sieniä, olivat ne sitten mietoja tai kirpeitä, ei nykyään pidetä ruokasieninä.

Savuhaperon saattaa sekoittaa toiseen harmaalakkiseen harmaantuvamaltoiseen haperoon, tuhkahaperoon (R. acrifolia) tai moniin muihin savuhaperoryhmän lajeihin tai polttiaishaperoon (R. consobrina). Polttiaishapero maistuu polttavan kirpeältä, savuhaperon maku on mieto. Tuhkahaperon malto punertuu leikkauspinnalta selvästi ja mustuu sen jälkeen ja on kirpeä. Savuhaperon malto punertuu leikkauspinnalta vain hieman ja harmaantuu sen jälkeen. Tuhkahapero on savuhaperoa hieman pienempi ja säännöllisemmän muotoinen.

Savuhapero

Taksonomia

Luokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji