Kasvumuoto

1-vuotinen ruoho.
Korkeus

Jopa 3 m. Varsi haaraton, karhea–pehmeäkarvainen.
Kukka

Kukat muodostavat 5–40 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat keltaisia, kielimäisiä, neuvottomia; kehräkukat ruskehtavia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut kahtena rivinä, lehtimäisiä, puikeita, suippoja. Mykeröt tav. yksittäin, pian nuokkuvia.
Lehdet

Alimmat vastakkain, ylempänä kierteisesti, ruodillisia. Lapa tav. leveänpuikea, 10–40 cm pitkä, ainakin alimmissa herttatyvinen, isohampainen.
Hedelmä

Pitkulainen, litteänpullea, tylppäsärmäinen, myötäkarvainen–miltei kalju pähkylä, jonka kärjessä tav. 2 varisevaa sukasta.
Kasvupaikka

Satamat, ratapihat, viljelykset, lintujen ruokintapaikat, joutomaat, kaatopaikat, joskus merenrannat. Myös koriste- ja hyötykasvi.
Kukinta

Elo–syyskuu.

Isoauringonkukka on kotoisin Yhdysvaltain lounaisosista, Uuden Meksikon tienoilta. Luonnonvaraisena se lienee jo tyystin hävinnyt erilaisten risteymien myötä, mutta ihmisen mukana levinnyt ympäri maailmaa. Auringonkukka on monipuolinen hyötykasvi, jota intiaanit osasivat hyödyntää jo 2000–3000 vuotta sitten. Siemeniä käytetään esimerkiksi mysleissä, leipätaikinoissa, jogurteissa ja puuroissa. Ne sisältävät jopa puolet painostaan terveellistä auringonkukkaöljyä, jota käytetään ruokaöljynä ja margariiniteollisuudessa, heikompia laatuja maaleissa ja vernissoissa, voiteluöljynä ja valaistukseen.

Jättimäisiin mittoihin venyvä (iso)auringonkukka on myös puutarhan tai parvekkeen komistus. Suuret mykeröt kääntyvät hauskasti aina palvomaansa aurinkoa kohti ja houkuttelevat monenlaisia eläimiä yltäkylläisiin pitoihin. Perhoset imevät mettä, kimalaiset ja mehiläiset puolestaan keräävät pääasiassa siitepölyä. Kukat houkuttelevat myös monenlaisia petohyönteisiä, jotka pitävät osaltaan lähiympäristön kirvoja ja muita tuholaisia kurissa. Talveksi pystyyn jätetyt auringonkukat tarjoavat ravintoa siemeniä syöville linnuille.

Suomen luonnossa isoauringonkukka kasvaa useimmiten lintujen talviruokintaan tarkoitetuista siemensekoituksista levinneenä. Kaupungin puhtaanapidon yhteydessä siemeniä päätyy kaatopaikoille ja tienvarsille. Mullan, katuhiekan ja lumen kuljetuksilla on oma osuutensa auringonkukan levittäjinä. Veden varaan joutuneet pähkylät voivat kellua kauaskin, sillä ne pysyvät pinnalla jopa viikkokausia. Osittain meikäläiset auringonkukat ovat saapuneet suoraan Pohjois-Amerikasta maissin tai soijapavun epäpuhtautena. Meillä auringonkukka ei yleensä ehdi kypsyttää siemeniään ennen talven tuloa, vaan on toistuvan siementuonnin varassa.

Muita Helianthus -lajeja

Auringonkukista puhuttaessa tarkoitetaan lähes aina isoauringonkukkaa, vaikka lajeja on monia muitakin. Suomalaispuutarhoissa melko suosittu, lähes maatiaismaisena pidettävä auringonkukkalaji on kahden lajin luonnonristeytymänä syntynyt, monivuotinen preeria-auringonkukka (H. x laetiflorus). Se saattaa sitkeänä kasvina säilyä pitkäänkin vanhojen puutarhojen paikoilla. Preeria-auringonkukan toisena kantalajina on juureksena viljelty maa-artisokka (H. tuberosus), joka saattaa villiytyä puutarhojen läheisyyteen. Monivuotinen syysauringonkukka (H. pauciflorus, synonyymi H. rigidus) on puutarhakasvi, (iso)auringonkukkaa selvästi pienikokoisempi (60–150 cm), mutta harvinaisempaa yksivuotista pikkuauringonkukkaa (H. petiolaris) selvästi korkeampi.

→ Syysauringonkukan levinneisyyskartta

→ Pikkuauringonkukan levinneisyyskartta

→ Maa-artisokan levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Auringonkukka

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji