Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Maarönsyllinen, kasvustoja muodostava.
Korkeus

40–70 cm.
Kukka

Kukat muodostavat 2,5–7,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat valkoisia, sinisiä tai punaisia, kielimäisiä; kehräkukat keltaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut useassa rivissä. Mykeröt 5–15:n ryhmissä.
Lehdet

Kierteisesti, alemmat ruodillisia, ylimmät ruodittomia. Lapa soikea–vastapuikea, usein hammaslaitainen.
Hedelmä

Pähkylä, jonka kärjessä pitkähköjä hapsihaivenia.
Kasvupaikka

Koristekasvi.
Kukinta

Elo–syyskuu.

Latinan ja kreikan kielen aster sana tarkoittaa tähteä ja aikaisemmin asterit tunnettiinkin tähtikukkina. Tähän laajaan sukuun kuuluu n. 250 lajia, joista ainakin sataa on viljelty koristekasveina. Perennoina ne ovat suhteellisen nuoria – niiden kasvattaminen suomalaispuutarhoissa yleistyi vasta 1900-luvun alkupuolella. Niiden suosio on kuitenkin ollut valtaisa ja asterit ovat nykyisin tuttuja lähes jokaisen mummonmökin pihasta. Elokuunasteri soveltuu puutarhassa aurinkoiselle paikalle ravinteikkaaseen ja läpäisevään maaperään.
Useimmat astereista ovat kotoisin Pohjois- tai Väli-Amerikasta – elokuunasteri on kuitenkin alkuperältään eurooppalainen laji. Kaikki Keski-Euroopassa viljeltävät asterilajit eivät meillä menesty, mutta muutamat jopa niin hyvin että pärjäävät hoidettujen kukkapenkkien ulkopuolellakin. Omasta menestymisestään ja leviämisestäänkin huolen pitävät, kestävät ja helppohoitoiset elokuunasterin maatiaiskannat säilyvät pitkään raunioilla ja hylätyillä talonpaikoilla, saattavatpa levitä luontoommekin, toisaalta siemenistä, toisaalta kasvullisesti juurakkonsa avulla. Elokuunasteri kukkii hyvin pitkään, eikä lakastu ensimmäisiin yöhalloihin – usein se on täydessä kukassa vielä ensilumen aikaan. Syksyn viileydessä mykeröt tosin aukeavat hyvin hitaasti. Pitkälle syksyyn jatkuva kukinta on tärkeä erityisesti talvehtimaan valmistautuville perhosille, joita asterit houkuttelevat hyvin puoleensa. Elokuunasteri on myös kestävä leikkokukka.

Muita astereita

Asterkasvien heimoon kuuluvia lajeja, joiden suomenkielisessä lajinimessä on osana asteri, on on useita ja suuri osa niistä kuuluu nykytukimuksen mukaan johonkin muuhun sukuun kuin tämän sivun koruasterit (Aster). Elokuunasterista on kehitetty viljelylajikkeita joka makuun. Suvulle on tyypillistä mykerön kaksivärisyys: kehräkukat ovat keltaisia, laitakukkien väri vaihtelee valkoisesta punaiseen ja varsinkin sinisen ja lilansinisen vivahteisiin, monissa lajikkeissa kaikki kukat ovat laitakukkien kaltaisia. Mesikasveina nämä uudet lajikkeet tuskin ovat meikäläisten maatiaislajikkeiden veroisia ja ne ovat myös vaativampia kasvatettavia puutarhassa. Esimerkkeinä siperianasteri (Eurybia sibirica, aiemmin Aster sibiricus), pikkukutriasteri (Galatella sedifolia, aiemmin Aster sedifolius), alppiasteri (Aster alpinus), tuoksuasteri (Symphyotrichum novae-angliae, aiemmin Aster novae-angliae), varjoasteri (Eurybia divaricata, aiemmin Aster divaricatus), syysasteri (Symphyotrichum novi-belgii, aiemmin Aster novi-belgii), pajuasteri (Symphyotrichum salignum, aiemmin Aster x salignus) ja vielä meriasteri (Tripolium pannonicum, synonyymi Galatella tripolium).

→ Siperianasterin levinneisyyskartta

→ Pikkutriasterin levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Elokuunasteri

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji