Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko vaakasuora, ohut, haarova, suomuinen. Kasvustoja muodostava.
Korkeus

15–25 cm. Varsi särmikäs, joskus tyveltä sinipunainen.
Kukka

Kehä kellomainen–lähes pallomainen, valkoinen, n. 6 mm pitkä, yhdislehtinen, 6-liuskainen. Heteitä 6. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto 6–12-kukkainen, toispuolinen terttu, kukat nuokkuvia, lyhytperäisiä, voimakkaasti tuoksuvia.
Lehdet

Tyvellä 2 kpl, pitkäruotisia. Tyvi tuppimainen. Lapa soikea–suikea, teräväkärkinen, ehytlaitainen, silposuoninen, päältä sinivihreä, alta vaalea. Varren tyvellä 4–5 vaaleaa–punertavaa, suomumaista alalehteä.
Hedelmä

Pallomainen, oranssi–punainen, mehevä marja.
Kasvupaikka

Kuivat ja tuoreet kangasmetsät, harjut, metsänreunat, kivikkoiset rinteet, pientareet, lehdot, lehtoniityt. Myös koristekasvi.
Kukinta

Touko–kesäkuu.

Kielon kukkien vitivalkoisuus ja ihastuttava tuoksu takaavat sen suosion niin kodin kukkamaljakoissa kuin kesähäiden morsiuskimpuissa. Suomalaisia kasvin tyylikäs kauneus puhutteli niin suuresti, että kielosta tuli 50-vuotiaan itsenäisen Suomen kansalliskukka 1967. Kielo on myös näyttävä koristekasvi, jota on siirretty innokkaasti pihapiireihin ja kotipuutarhoihin kautta aikojen. Parhaimmillaan kielokasvustot lienevät kuitenkin luontoretkillä omimmilla juurensijoillaan metsänreunoissa ja valoisissa lehdoissa.

Kielo kasvaa aika yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta harvinaistuu vähitellen pohjoista kohti. Levinneisyyden äärirajat ovat Kittilän ja Sallan tasalla, mutta erillisesiintymiä on vielä Utsjoella. Yhtenäiset kielokasvustot ovat tavallisesti yhtä ja samaa kasvullisesti lisääntynyttä yksilöä. Juurakon haaroessa ja kasvaessa pituutta kielolaikku laajenee noin 15 senttiä vuodessa, joten sen koon avulla voi likimääräisesti arvioida kasvuston ja samalla koko metsän iän. Suurimmilla kasvustoilla on laskettu olevan ikää 200–300 vuotta.

Vain muutama prosentti kielokasvuston versoista on kukallisia, karuilla mailla kukat saattavat puuttua kokonaan. Kielon kukissa ei ole mettä, mutta voimakas tuoksu houkuttelee suurin joukoin siitepölyn kerääjiä. Aikanaan kehittyvät punaiset marjat saattavat näyttää herkullisilta, mutta ovat myrkyllisiä kaikille nisäkkäille. Linnut voivat kuitenkin niitä syödä ja levittää siemeniä uusille kasvupaikoille. Myrkytystietokeskuksen mukaan “koko kasvi on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. Alle 10 kukkaa tai marjaa syöneelle riittää kotiseuranta. Mikäli kehittyy mm. voimakasta oksentelua, on hakeuduttava lääkäriin.”

Kielon tieteellinen nimi pohjautuu Raamatun Laulujen lauluun, jossa tyttö vertaa itseään laaksojen liljaan. Alkuperäistekstin kasvi lienee ollut Suomessakin koristekasvina menestyvä madonnanlilja (Lilium candidum), mutta Euroopassa laaksojen liljan nimi, Lilium convallium, annettiin kielolle. Linné muokkasi tästä myöhemmin kielon nykyisen tieteellisen nimen. Kansalliskukallamme on ollut monta kielen muotoisiin lehtiin viittaavaa kansan antamaa nimeä. Olisikohan kielo valittu kansalliskukaksemme, jos nimeksi olisikin vakiintunut vaikkapa lehmänkieli?

Liljekonvalj

Taxonomi

Ordning

Familj

Släkte

Art