Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko turpea, liuskainen.
Korkeus

40–60 cm. Monivartinen, varsi pysty, runsashaarainen.
Kukka

Teriö vastakohtainen, keltaisen ja valkoisen kirjava, n. 20 mm pitkä; terälehtiä 4, joista sisemmät 2 osittain yhteenkasvaneet, ylin terälehti kannuksellinen, kannus 6–8 mm pitkä. Verholehtiä 2, hammaslaitaisia, pian varisevia. Heteitä 6 kahtena kimppuna, joissa molemmissa 1 kokonainen ja 2 puolikasta hedettä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tiivis, 20–35-kukkainen terttu. Kukkien tukilehdet kookkaat, alimmat varsilehtien kaltaiset.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia. Lapa 2–3 kertaa pariliuskainen–parilehdykkäinen, lehdykät kapeita, sinivihreitä.
Hedelmä

Litumainen (palkomainen), suikeahko, litteä, 15–20 mm pitkä kota. Mustissa siemenissä valkoinen lisuke (elaiosomi).
Kasvupaikka

Pihat, puistot, pientareet, joutomaat. Viljelykarkulainen.
Kukinta

Touko–kesäkuu.

Jalokiurunkannus on kotiutunut niin hyvin Lounais-Suomen lehtoihin ja vanhan asutuksen tuntumaan, ettei sen äkkiseltään arvaisi olevan vanha herraskartanoiden koristekasvi. Lajin alkuperäiset kasvupaikat löytyvät kuitenkin kaukaa Keski-Aasiasta, Altai-vuoriston rinnemetsistä. Itse Carl von Linné kylvi 1700-luvulla lajin siemeniä Hammarbyn kotikartanonsa puutarhaan, ja näistä kantavanhemmista väitetään kaikkien Suomen ja Ruotsin nykyisten jalokiurunkannusten polveutuvan. Siperian vuortenjuurien olot vastaavat ilmeisesti riittävän hyvin eteläisen Suomen ilmastoa: pohjoisen kylmää ja ankaraa, mutta meren läheisyyden vuoksi silti ajoittain talvella leutoa ja kesällä viileää.

Keskimääräiset ja äärimmäiset lämpötilat, sademäärät, vuodenaikojen rytmi ja monet muut ilmastolliset seikat sanelevat pitkälti mistä päin maailmaa tulevat kasvit meillä menestyvät. Jalokiurunkannuskin rajoittuu kasvamaan vain lounaisen Suomen lihavamultaisimmissa lehdoissa ja puutarhojen perukoilla, vaikka paikoin siitä on tullut puistonurmilla jopa suoranainen rikkaruoho. Laji kukkii aikaisin keväällä talvisen kosteuden vielä viipyessä maassa ja tuo kasvupaikoilleen näyttävää vehreyttä, kellanvalkoisten kukkien loistoa ja satojen innokkaiden pölyttäjien taukoamatonta pörinää – mutta vain hetkeksi. Kiurunkannukset käyvät hyvin nopeasti, jopa viikoissa, läpi koko maanpäällisen elämänkiertonsa, lakastuvat kun muu kasvillisuus vasta pääsee vauhtiin ja jäävät juurimukulana odottamaan seuraavaa kevättä.

Keltaneidonkannus (Keltakiurunkannus)

Pseudofumaria lutea (Corydalis lutea)

Sveitsin ja Italian alpeilta kotoisin oleva, jalokiurunkannusta muistuttava keltakiurunkannus on meillä melko harvinainen, erityisesti muureilla viihtyvä koristekasvi, joka saattaa kasvullisin metodein karata muurin taakse – ei kovin pitkälle. Keltaneidonunkannus on jalokiurunkannusta pienempi, sen kukkien kannukset ovat selvästi lyhyemmät ja lehdykät vähemmän liuskaiset. Keltaneidonkannus saattaa kukkia vielä myöhään syksyllä.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Sibirisk nunneört

Taxonomi

Ordning

Familj

Släkte

Art