Ritariperhonen

• Siipien kärkiväli

  Hyvin suuri, 65–95 mm (apolloperhosen ohella Suomen suurin päiväperhoslaji). Naaraat koiraita kookkaampia.

• Siipien yläpinta

  Keltainen, etusiiven etulaidassa mustia laikkuja. Takasiiven reunassa rivi sinisiä ja yksi punainen täplä.

• Siipien alapinta

  Kuten yläpinta.

• Elinympäristö

  Kaikenlaiset avoimet ympäristöt, puutarhat, niityt, tienreunat, hakkuuaukeat ja suot.

• Lentoaika

  Toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun. Loppukesällä toinen sukupolvi mahdollinen.

• Talvehtimismuoto

  Kotelo.

• Toukan ravintokasvi

  Sarjakukkaiskasvit (Apiaceae), kuten karhunputki (Angelica sylvestris), väinönputki (A. archangelica) ja suoputki (Peucedanum palustre).

Suomessa tavattavat ritariperhosten heimon (Papilionidae) neljä lajia kuuluvat kahteen eri alaheimoon. Nimialaheimoon, Papilioninae kuuluu nimilaji ritariperhosen lisäksi äärimmäisen harvoin tavattu purjeperhonen. Toinen ritariperhosten heimon alaheimo on Parnassiinae.

Lähes koko maassa, yleisimmin Kaakkois-Suomessa tavattavalla ritariperhosella on takasiivissä pitkät kannukset, joiden avulla se varmimmin erottuu muista päiväperhosistamme paitsi maassamme satunnaisesti tavattavasta purjeperhosesta (jonka kannukset ovat vieläkin pidemmät). Etusiipien etureunassa on mustia täpliä, ja purjeperhoselle tyypillinen tiikeriraidoitus puuttuu.

Ritariperhosista havaitaan usein vain erillisiä yksilöitä. Niiden lento on nopeaa ja suoraviivaista ja usein pitkäliitoista. Koiraiden reviirit ovat mäkien päällä tai toisinaan korkeiden puiden latvoissa, jossa ne odottavat naaraita. Naaraat munivat munat yksitellen isäntäkasvien lehdille. Onnekas puutarhuri voi löytää ritariperhosen mustan- ja vihreänkirjavia toukkia kotipuutarhansa porkkanoilta ja tilliltä. Toukat koteloituvat elokuussa.