Alalajit

Metsähieskoivu (ssp. pubescens)
Tunturikoivu (ssp. czerepanovii)
Kasvumuoto ja korkeus

Yksi- tai monirunkoinen puu tai pensas. 2–20 m, tav. 8–20 m.
Kukka

Pienet, kehättömät, vihertävät tai ruskehtavat hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa. Tiheät, pystyt emi- ja riippuvat hedenorkot muodostuvat lukuisista 2–3-kukkaisista pikkuviuhkoista. Tuulipölytteinen.
Lehdet

Kierteisesti. Ruodillisia, ehyitä, puhjetessaan aina vihreitä. Lehtilapa puikea, lyhytsuippuinen, sahalaitainen (joskus lievästi toissahainen), usein alta karvainen. Syysväritys vaihtelee keltaisesta punakeltaiseen.
Silmut

Kapean suippoja, pienehköjä, perättömiä, ruskeita tai tosinaan vihertäviä.
Hedelmä

Keväisin karisevissa, roikkuvissa norkoissa oleva pieni, siipipalteinen, kärjestä karvainen pähkylä. Pähkylän siivet noin pähkylän levyiset.
Kasvupaikka

Tuoreet kangasmetsät, lehdot, korvet, letot, ojikot, rannat, peltojen ja teiden reunat.
Kukinta

Huhti–kesäkuu. Kukkii lehtien puhjettua.

Koivuja (Betula) on nelisenkymmentä lajia, puita, pensaita ja varpuja. Koivujen runko on vaalean tai tummahkon tuohen peittämä. Koivut kukkivat lehtien puhjettua (lehdet eivät ole kuitenkaan vielä täysikokoisia). Pienet kukat ovat yksineuvoisia, kukinto norkko tai paremminkin lukuisista pikkuviuhkoista muodostunut kerrannaiskukinto.

Hieskoivu on hyvin monimuotoinen puu. Sen nuoret vuosikasvaimet ovat karvaisia ja sileitä – eivät kaljuja ja hartsinystyisiä kuten rauduskoivulla (B. pendula). Lehden laita on vain kertaalleen sahalaitainen – ei rauduskoivun tapaan toissahalaitainen. Hieskoivu tulee lehteen yleensä rauduskoivua myöhemmin ja sen lehdet karisevat aikaisemmin, eli hieskoivun kasvukausi on rauduskoivua lyhyempi. Hieskoivu ei ole rauduskoivun lailla ehdoton valokasvi ja se menestyy myös märillä ja tulvaisilla kasvupaikoilla. Hieskoivu onkin rauduskoivua yleisempi. (Metsistämme hieskoivuvaltaisia on 6%, rauduskoivuvaltaisia 1,3%. Hieskoivu on maamme kolmanneksi yleisin puulaji, rauduskoivu neljänneksi. Runsaampia ovat mänty ja kuusi.) Hieskoivu on pioneeripuu etenkin Pohjois-Suomessa. Tunturialueella vallitsee tunturikoivu (ssp. czerepanovii), joka on hieskoivun lyhyempi, usein monirunkoinen tai pensastava alalaji. Alalajien välimuodot ovat yleisiä. Inarin ja Sodankylän seuduilla voi nähdä harvinaisen, vain parikymmentä senttiä korkean, maanmyötäisen kiilopääntunturikoivun (kiilopäänkoivu, ssp. czerepanovii var. appressa).

Sekä hies- että rauduskoivussa voi olla tuulenpesäsienen aiheuttamia tiheitä oksakertymiä eli ‘tuulenpesiä’, jotka hieskoivulla ovat huomattavasti yleisempiä, niin yleisiä että melko varmasti voi päätellä tuulenpesiä sisältävän koivun olevan hieskoivu.

Metsätaloudessa hieskoivua ei pidetä läheskään rauduskoivun veroisena. Huonekalupuuna hieskoivun sitkeä ja taipuisa puuaines on hyvää. Lehtiä voidaan käyttää teenä ja rohtona ja mahlaa kevätväsymystä poistavana juomana. Ja ennen juhannusta (koulukunnasta riippuen) poimituista oksista voi pakastaa tai kuivattaa saunavihtoja koko talven käyttöön – näin ainakin pohjoisimmassa Suomessa, jossa suositumpana vihta-aineksena pidettyä rauduskoivua ei esiinny.

→ Tunturikoivun levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Hieskoivu

Taksonomia

Luokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji