Kasvumuoto
1-vuotinen, usein ylitalvinen ruoho.
Korkeus
20–80 cm. Yleensä 1-vartinen. Varsi pysty–koheneva, haarova, kalju, vihreä.
Kukka
Kukat muodostavat tav. 3–5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia mykeröitä. Mykerön laitakukat (yleensä enintään 20 kpl) valkoisia, kielimäisiä, kärjestä matalaan kolmihampaisia; kehräkukat keltaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut keskenään eripituisia, 1–1,5 mm leveitä, vaaleanruskea–valkolaitaisia. Mykeröpohjus kekomainen, täyteinen. Mykeröitä 1–20 huiskilomaisena ryhmänä.
Lehdet
Kierteisesti, lyhytruotisia–ruodittomia. Lapa 2–3 kerta pariliuskainen (–lehdykkäinen), kalju, liuskat (tai lehdykät) pitkiä, rihmamaisen kapeita, otakärkisiä.
Hedelmä
Litteähkö, harjuinen pähkylä, jossa 2 pyöreää–kulmikasta öljytäplää, kärjessä joskus vähäinen, kalvomainen rengas.
Kasvupaikka
Pellot, kesannot, nurmikot, joutomaat, tienvarret, pihat, puutarhat. Typensuosija.
Kukinta
Kesä–lokakuu.

Peltosaunion kukka haiskahtaa ihmisnenään melko epämiellyttävältä, mutta kasvin pölyttäjien kanssa lienee turha kiistellä makuasioista. Mykeröt vetävät puoleensa joukoittain kärpäsiä, kuten säpsiäisiä, kukka-, lois-, tanhu-, lanta- ja raatokärpäsiä sekä maamehiläisiä ja kimalaisia, joiden mielestä tuoksu lienee vallan vastustamaton. Pölytystulos on usein hyvä ja peltosaunion siementuotanto aivan yleisesti kymmenientuhansien luokkaa. Ennätys on huimat 1,65 miljoonaa pähkylää! Tehokkaasta lisääntymisestä huolimatta laji on runsastunut ja levinnyt tuntuvasti vasta viime vuosikymmeninä, sillä pähkylöissä ei ole minkäänlaista lenninhaiventa. Peltosaunion yleistymistä on edesauttanut heinänviljelyn alkaminen, sillä samankokoisina sen pähkylät ovat omiaan leviämään timotein ja apilan siementen joukossa. Siemenet säilyttävät itävyytensä maaperässä vuosia ja melkoinen osa selviää myös matkasta jonkun ruohonsyöjän ruoansulatuskanavan läpi – naudat tosin näyttäisivät karttavan peltosaunion syömistä. Lisäksi laji on melko kestävä eräitä rikkakasvimyrkkyjä vastaan.

Viljapeltojen rikkaruohona peltosaunio on harvinainen, heinäpelloilla vähän yleisempi, mutta useimmiten sen tapaa kesannoilta, joutomailla, uusilta kylvönurmilta ja työstetyiltä tienpientareilta. Myös perunapellot, kasvimaat ja vastaavat kulttuuripaikat ovat lajin mieleen. Peltosauniota nimitetään yleisesti saunakukaksi. Aika usein sitä sanotaan jopa päivänkakkaraksi (Leucanthemum vulgare), joka on aivan eri laji. Lehtien erilaisuuden vuoksi lajeja ei luulisi hevin sotkevan: päivänkakkaran lehdet ovat ehyet, peltosaunion hyvin hienoliuskaiset. Yleensä huomio taitaa kuitenkin kiinnittyä samanoloisiin mykeröihin, lisäksi peltosaunio on yleistynyt vasta äskettäin, samaan aikaan kun päivänkakkara on harvinaistunut.

Keski-Suomessa kosteilla viljely- ja joutomailla kasvaa peltosaunion rinnalla ja Pohjois-Suomessa sen tilalla merisaunion alalaji, pohjanmerisaunio (T. maritimum spp. subpolare). Tämä kaksikko on niin samannäköinen, että varma lajinmääritys vaatii käytännössä mykeröä suojaavien kehtosuomujen tutkimista. Peltosaunion kärkeä kohti kapenevan kehtosuomun kalvolaita on vaalea ja kapea, pohjanmerisaunion leveän, typäkän kehtosuomun kalvolaita on tumma ja leveä. Peltosaunio muistuttaa myös kamomillasauniota (Matricaria chamomilla), josta sen erottaa ennen muuta kehrän eli mykeröpohjuksen perusteella. Se on peltosauniolla aluksi matalan kartiomainen, muuttuu vähitellen puolipallon muotoiseksi, muttei sentään korkean kekomaiseksi ja pysyy koko ajan täyteisenä (kamomillasauniolla ontto). Lajien tuoksuero on ilmeinen: kamomillasaunio on miellyttävän aromikas, peltosaunio lähes tuoksuton. Myös peltosauramo (Anthemis arvensis) on kovasti peltosauniota muistuttava. Peltosauramon kukat (mykeröt) ovat yksittäin varsien päässä, peltosauniolla useina viuhkoina.

Peltosaunio

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji