Koko
Itämeressä 1–4 cm (valtamerissä jopa 20 cm).
Ulkonäkö ja erityispiirteet
Sinisimpukan ohut, samankeskisten kasvuviivojen koristama kuori on tumman sinimusta tai ruskea, nuoret yksilöt ovat violetin ruskeita ja kuluneet kuoripinnat vaalean sinertäviä. Kuoressa ei esiinny raitoja, vaikka sävytykseltään hieman poikkeavat vuosirenkaat voivat näyttää raidoilta. Sinisimpukka on yleismuodoltaan kolmiomainen ja kapea, mutta tylppäkärkinen etupää on sen vanhin osa, leveämpi takapää on pyöreänmuotoinen. Kuorenpuoliskot ovat identtisiä ja muodostavat suoran sauman toisiaan vasten. Alareuna on kölimäinen. Kuoren sisäpuoli on helmiäisaineen peittämä mutta ilman hampaita. Sulkijalihaksen kiinnityskohdassa, kuoren sisäpuolen etuosassa ei ole myophore-levyä (jollainen on mm. valesinisimpukalla). Lajilla on ruskeanvioletti kielimäinen jalka, jonka tyvessä sijaitsee ns. byssus-rauhanen. Rauhasen erittämillä liimarihmoilla sinisimpukka kiinnittyy tukevasti kasvualustaansa tai lajitovereihinsa. Sinisimpukan avoimesta kuoresta pilkistävät hengitysaukot eli sifot. Jalkansa ja kiinnitysrihmojen avulla sinisimpukka voi liikkua hitaasti.
Ravinto
Sinisimpukka siivilöi vedestä pieneliöitä tehokkaiden kiduksiensa avulla.
Levinneisyys ja elinympäristö
Sinisimpukoita löytää koko Itämereltä Perämerta lukuun ottamatta. Merenkurkun pohjoispuolella lajin vaatima veden suolapitoisuus on liian alhainen. Muualla Suomen rantavesissä sinisimpukkaa tavataan paikoin hyvinkin runsaslukuisena. Laji viihtyy aallokkoisessa ja virtaavassa vedessä ja muodostaa pysyviä ja usein tiheitä yhdyskuntia kalliopohjaan, kiviin, rakkolevään, laiturirakenteisiin tai hylkyihin. Parhaiten se viihtyy yli 4 ‰ suolapitoisuudessa ja 2–10 m syvyydessä, mutta elää myös matalammassa ja syvemmässä vedessä. Levinneisyyden reunaosissa sinisimpukkaa löytyy vain syvemmältä, missä suolapitoisuus on riittävä.
Lisääntyminen
Sinisimpukat ovat yksineuvoisia. Keväällä koiraat ja naaraat laskevat munansa ja siittiönsä veteen. Naaraat voivat päästää kerralla muutama miljoona munaa, mutta sukusolujen määrä riippuu suurelta osin veden lämpötilasta ja ravintotilanteesta. Hedelmöittyneet munat kehittyvät toukiksi, jotka keijuvat vedessä 3–4 viikkoa, kunnes ne asettuvat pohjalle ja kasvattavat kuoren. Sinisimpukoiden elinikä on melko pitkä, vanhimmat yksilöt ovat n. 15 vuotta vanhoja.
Samannäköisiä lajeja
vaeltajasimpukka, valesinisimpukka

Simpukkayhdyskunnat muodostavat tärkeän osan Itämeren rannikkoekosysteemiä. Ne tarjoavat suojaa ja ruokaa useille pienille eläinlajeille ja puhdistavat ympäristön vettä. Joidenkin arvioiden mukaan Itämeren sinisimpukat suodattavat vuodessa koko meren tilavuuden verran vettä. Monet ympäristömyrkyt, kuten raskasmetallit ja myrkkylevien myrkyt kerääntyvät sinisimpukoihin. Siksi niitä pidetään hyvinä ns. bioindikaattoreina.

Vielä 1980-luvulla Itämeren sinisimpukkaa pidettiin Atlantin lajina M. edulis, mutta geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet, että rannikoillamme esiintyvä sinisimpukka onkin Tyynenmeren alkuperää olevan Mytilus trossulus -lajin ja Mytilus edulis -lajin risteytymä. Sinisimpukka ja välimerensinisimpukka (Mytilus galloprovincialis) ovat suosittuja viljelylajeja. (Molempien lajien vuotuinen viljelymäärä on satoja tuhansia tonneja.)

Sinisimpukka

Taksonomia

Pääryhmä

Pääjakso

Luokka

Suku

Laji