Ulkonäkö ja erityispiirteet
Sinilevät ovat yhdestä solusta koostuvia, maailman vanhimpia eliöitä. Kasvien tavoin ne yhteyttävät ja tuottavat happea. Sinilevät hyötyvät ravinteista, mutta selviävät ankaristakin oloista. Yksittäiset sinilevät erottuvat vihertävinä tai kellertävän ruskeina hiutaleina tai tikkuina vedessä. Jos ravinteita ja lämpöä on riittävästi ja sää on heikkotuulinen, sinilevät tuottavat runsaasti nauhoja, jotka muodostavat laajoja pintalauttoja. Massaesiintymät voivat kuitenkin hajota nopeasti sään muuttuessa. Rannoille kertyneet sinilevät erottuvat kirkkaanvihreänä tai kuivuneena jopa turkoosinvärisenä vyöhykkeenä.
Runsaat siitepölyt (esim. kuusen ja männyn) saattavat erehdyttävästi näyttää lähes samanlaiselta kuin sinileväkukinnat, mutta runsaita siitepölymääriä esiintyy vain alkukesällä, kun taas sinilevät runsastuvat vasta vesien lämmettyä myöhemmin kesällä. Rantavesien hajonneet, rihmamaiset levät voivat myös muistuttaa sinileväkertymiä. Koska sinilevämassa on yksittäisistä soluryppäistä koostuvaa puuroa, se hajoaa tikulla hämmentäessä. Rihmamaiset levät sitä vastoin tarttuvat tuppoina tikkuun.
Vaikka sinilevät eli syanobakteerit toiminnaltaan ja ekologialtaan ovat samanlaisia kuin levät, ovat ne rakenteeltaan lähempänä bakteereita. Ne ovat esitumallisia (prokaryoottisia) eliöitä, joilta puuttuvat erilaistuneet kalvojen ympäröimät soluelimet. Planktonissa esiintyvillä sinilevälajeilla on usein soluissaan kaasurakkuloita, mahdollisesti helpottamassa valoisassa pintakerroksessa pysymistä. Etenkin pintalauttoja muodostavilla lajeilla on veteen liuenneen typen sitomiseen erilaistuneita soluja (heterosyyttejä), joten niiden runsastuminen riippuu veden fosforiravinnemääristä.

Levinneisyys, esiintyminen ja myrkyllisyys
Sinilevät ovat ilmaantuneet maapallolle noin 2,7 miljardia vuotta sitten. Itämeressä on noin 80 planktista sinilevälajia, joita esiintyy koko alueella harvalukuisina ympäri vuoden. Haitalliset laaja-alaiset massaesiintymät, sinileväkukinnat ajoittuvat yleensä kesäkauteen. Avomeren pintalauttoja muodostavat lajit Aphanizomenon flos-aquae ja Nodularia spumigena. Kukinnoissa on usein mukana myös Anabaena-suvun lajeja. Myös pienten, yhdyskuntina esiintyvien sinilevien määrä kasvaa lämpimän veden aikana. Suurin osa Itämeressä esiintyvistä lajeista on myrkyttömiä, kuitenkin maksamyrkky nodulariinia tuottava Nodularia spumigena on aina testattaessa osoittautunut myrkylliseksi. Myös hermomyrkkyjä (mikrokysteenejä ja saksitoksiineja) muodostavia sinilevälajeja esiintyy Itämeressä.

Sinilevämyrkkyihin kuolee satunnaisesti lehmiä ja koiria, mutta Suomessa ei ihmisille ole aiheutunut vakavia myrkytyksiä. Ihottumia, päänsärkyä ja kuumeilua voi tulla uimisesta sinileviä sisältävässä vedessä.

Paitsi rannoille ajautuvana puurona, sinilevälajeja löytyy myös hiilenmustina pinnoitteina vesirajan kiviltä. Etelään kallistuvien rantojen vesirajassa kasvaa tällilevä (Calothrix scopulorum), joka koostuu tyvestään kivipinnassa kiinni olevista limamaisista rihmoista. Aallokon pärskeiden kostuttamat tällileväpinnat muuttuvat hetkessä hengenvaarallisen liukkaiksi. Varjoisimpien rantojen vesirajassa kasvaa samannäköinen, mutta vähemmän liukas merijäkälä (Verrucaria maura). Meren pohjilla kasvaa useita sinilevälajeja, monet niistä ovat hyvin värikkäitä. Esimerkiksi Oscillatoria ja Lyngbya-sukujen lajit muodostavat homemaisia, sinertävänpunaisia kasvustoja. Rivularia ja Aphanotece-suvun sinilevät erottuvat pohjan tai vesikasvien päällä kasvavina, mustina tai värikkäinä hyytelökuulina.

Sinilevät

Taksonomia

Pääryhmä

Pääjakso