Kasvumuoto

1-vuotinen ruoho.
Korkeus

10–70 cm. Varsi runsaasti haarova, alhaalta kalju, ylhäältä harvakarvainen.
Kukka

Kukat muodostavat n. 1 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat (tav. 5 kpl) valkoisia, kielimäisiä, kärjestä 3-hampaisia; kehräkukat keltaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 2 riviä, vihreitä, sisemmät 3-liuskaisia, pitkittäisviiruisia. Mykeröt viuhkomaisena ryhmänä.
Lehdet

Vastakkain, tav. lyhytruotisia. Lapa puikea, suippokärkinen, hammaslaitainen, vaaleanvihreä.
Hedelmä

Pappuksellinen pähkylä, pappussuomut pyöreäkärkisiä.
Kasvupaikka

Puutarhat, pihat, taimistot, kukkapenkit, nurmikot, maakasat, joutomaat, lastauspaikat.
Kukinta

Heinä–lokakuu.

Monet arkiset suomalaispihojen rikkaruohot ovat levittäytyneet ihmisen mukana ympäri maailmaa. Vastaavasti omalta kasvimaalta tai kukkapenkistä saattaa löytää kasveja, jotka avaavat näkymiä kauas muille maille. Kylvösiementen sekaan on saattanut ujuttautua vääränlaisia kasvinalkuja ja myös taimien mukana on voinut tulla vapaamatkustajia. Jos malttaa hillitä kitkemiskättä ja tutkia maasta esiin työntyviä versoja, voi oppia paljon uutta kasveista. Tarkkaavainen puutarhuri löytää pihastaan uutta ihmeteltävää miltei joka kesä. Aloittelevan kasviharrastajan kannattaa ehdottomasti aloittaa omasta lähipiiristään, eikä konkarinkaan kannata hyljeksiä kotinurkkiaan. Erikoisuuksia voi tulla vastaan myös kauppareissulla katukivien raoista tai kukkalaatikoista, julkisia istutuksiakin kannattaa pitää silmällä.

Tarhasaurikki ja lähisukuinen ripsisaurikki kehittyvät nopeasti ja ovat tunnistettavissa ja nimettävissä pian. Ne levisivät 1800-luvulla Andien ylärinteiltä jokseenkin yleismaallisiksi rikkaruohoiksi ja ne ovat harvoja Etelä-Amerikasta Suomeen kotiutuneita kasveja. Meillä saurikkeja löydettiin vasta 1900-luvulla, ripsisaurikki 1928 ja tarhasaurikki 1940. Ilmastomme – ennen kaikkea pitkä, pimeä ja kylmä talvi – rajoittaa eksoottisten kasvien kotiutumista, ja saurikitkin ovat jääneet lähinnä etelärannikon kauppapuutarhojen, koristeistutusten ja kaatopaikkojen erikoisuuksiksi. Taimituotanto-osastolle pesiydyttyään saurikkeja saattaa kyllä kulkeutua vuodesta toiseen ympäri paikkakuntaa. Kasvihuoneissa niitä tapaa paljon useammin ja laajemmalti kuin ulkoiltamasta. Ulkoistutuksista saurikit usein häviävät kitkemisen takia tai omia aikojaan, mutta joskus sentään muodostuu pysyvämpiäkin ryhmiä. Saurikkien siemenet vaativat itääkseen korkean lämpötilan, noin 20 astetta. Jotkin esiintymät selviytyvät taivasalla seinänvierillä talojen hukkalämmön varassa. Jätekasoilla lahoamisen tuottama lämpö jatkaa kasvukautta pitkälle syksyyn ja sellaisilla paikoilla myös monet ilmastossamme nipin napin sinnittelevät lajit onnistuvat kypsyttämään siemenensä ennen talven tuloa.

Ripsisaurikki

Galinsoga quadriradiata (Galinsoga ciliata)

Tarhasaurikki ja ripsisaurikki muistuttavat kovasti toisiaan ja ovat vaikeasti erotettavissa ilman tarkkaa lähikatsomista (luppi auttaa). Ripsisaurikin lehdet ovat jonkin verran tummempia ja leveämpiä, ja sen varsi on karvaisempi. Ripsisaurikin mykeröperä on siirrottava- ja nystykarvainen (tarhasaurikilla myötäkarvainen ja yleensä nystykarvaton). Ripsisaurikilla mykerön kukkien pohjussuomut ovat liuskattomia, tarhasaurikilla 3-liuskaisia. Myös pappusten suomuissa on pieniä eroja: ripsisaurikilla ne ovat suippokärkisiä, tarhasaurikilla pyöreämpikärkisiä.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Tarhasaurikki

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji