Syötävyys
X – syötäväksi kelpaamaton
Näköislajit
tuoksuhapero (kuva 11), jauhojalkahapero (kuva 12), valehaisuhapero
Lakki
7–15 cm leveä, nuorena puolipallomainen, vanhemmiten laakeneva, lopulta hieman kuoppakeskustainen, hyvin limainen tai tahmea, reuna pitkään sisäänkiertynyt, terävä ja kampauurteinen. Pintakelmu hunajankeltainen tai likaisenruskea, usein keskeltä hieman tummempi. Heltat melko tiheässä, kolotyviset, kapeat, usein poikkiharjuiset, kellanvalkoiset tai likaisenvalkoiset, nuorena väritöntä nestettä pisaroivat, vanhana ruskeapilkulliset.
Jalka
5–8 cm pitkä, tasapaksu (1,5–3,5 cm), tukeva, lakkia vaaleampi, likaisenvalkoinen, kosketuskohdista ruskettuva, yläosassa usein nestepisaroita. Nuorena täyteinen, vanhempana lokeroisen ontto.
Malto
Valkoista tai lähes valkoista, kovaa, haurasta. Jalan malto lokeroista.
Itiöpölyn väri
Kermankellertävä.
Maku
(Polttavan) kirpeä, joskus lähes mieto.
Haju
Omalaatuinen, eltaantunut öljy, ‘uimahallin haju’, tympeän vastenmielinen.
Kasvupaikka
Tuoreet lehtomaiset metsät, laidunmetsät, lehdot, heinikot, puistot, multa- ja savimaat, polkujen varret, avoimet paikat. Koivun ja kuusen juurisieni. Harvinaistuu pohjoista kohti. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika
Heinä–syyskuu. Usein runsassatoinen, sadon ajankohta vaihtelee eri vuosina.
Säilöntä
Suolaus tai etikkasäilöntä.

Haisuhapero kasvaa multa- ja savimaalla lehdoissa, puistoissa, polkujen varsilla ja muilla avoimemmilla paikoilla koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Laji on yleinen etelässä harvinaistuen pohjoista kohden ja esim. Oulun seudulla ja Kainuussa se on jo harvinainen. Haisuhapero on runsassatoinen sieni, ja sitä löytää paljon huonoinakin sienivuosina.

Suomessa haisuhaperoa ei ole käytetty lainkaan ruokasienenä. Sen sijaan Venäjällä sitä on pitkään pidetty hyvänä ruokasienenä pitkällisen esikäsittelyn jälkeen. Venäläinen tapa on liottaa nuoria sieniä 2–3 päivää kylmässä vedessä (vesi vaihdetaan 2 kertaa päivässä) ja tämän jälkeen niistä voi valmistaa etikka- ja suolasieniä. Mausteeksi voi lisätä suolaa, tilliä ja mustaherukan lehtiä.

Tuoksuhapero & Jauhojalkahapero

Russula grata & Russula farinipes

Haisuhaperon saattaa sekoittaa lähinnä tuoksuhaperoon ja pahanmakuiseen jauhojalkahaperoon, jotka kuitenkin voi erottaa haisuhaperosta hajun perusteella; haisuhapero tuoksuu eltaantuneelta rasvalta, tuoksuhapero karvasmantelilta, jauhojalkahaperon tuoksu on hedelmäinen tai kalamainen. Tuoksuhapero on syötävä, mutta hieman omalaatuisen makuinen kuten haisuhaperokin. Valehaisuhapero (Russula subfoetens) on pienempi, ohutmaltoisempi, heltat lyhytjohteiset ja haju laimeampi.

Haisuhapero

Taksonomia

Luokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji