Syötävyys

*** – erinomainen ruokasieni, Ruokaviraston suosittelema
Näköislajit

herkkutatti, kangasherkkutatti, sappitatti, tammenherkkutatti
Lakki

8–30 cm leveä, hyvin tukeva, kupera, kova, paksumaltoinen, pinta tahmea ja epätasainen. Tumman punaruskea, reunoilta vaaleampi. Pillistö aluksi melkein valkoinen, vanhetessaan kellertyy, lopuksi oliivinvihertävä. Pillit pieniä, ympyräsuisia. Pillien suut usein punaruskeita.
Jalka

Nuijamainen–tynnyrimäinen, 8–12 cm pitkä, 2–8 cm paksu. Varsinkin jalan yläosassa vaalean punaruskehtavalla pohjalla selvästi havaittava valkoinen, tiheä verkkokuvio.
Malto

Pysyvästi valkoista, lakin pintakelmun alta ohuelti punaruskeaa. Varsinkin lakin malto kovaa, jalan malto pehmeää tai hohkaista.
Itiöpölyn väri

Oliivinruskea, kellertävä.
Maku

Mieto.
Haju

Miellyttävä.
Kasvupaikka

Kangasmetsät aina männyn pohjoisrajalle saakka, hiekkapohjaiset mäntykankaat. Männyn juurisieni. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika

Heinä–syyskuu.
Säilöntä

Kuivaus, pakastus.
Värjäys

Kellanruskeita ja oransseja sävyjä.

Männynherkkutatti kasvaa männyn seuralaisena yleisenä koko maassa, Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Karuissa metsissä se on herkkutattia yleisempi. Käyttöominaisuuksiltaan männynherkkutatti on herkkutatin kaltainen. Molemmat soveltuvat sellaisenaan pannussa paistettaviksi, keittoihin, muhennoksiin, pitsoihin ja salaatteihin. Kaikilla herkkutattilajeilla on korkeat ravintoarvot; valkuaisaineita, B-ryhmän vitamiineja ja C-vitamiinia niissä on enemmän kuin muissa ruokasienissä. Sienisokerin imeytymishäiriöstä kärsiville herkkutatit eivät sovi.

Männynherkkutatin saattaa sekoittaa herkku- (B. edulis), kangasherkku- (B. pinetorum), tammenherkku- (B. reticulatus) ja sappitattiin (Tylopilus felleus). Kolme ensimmäistä ovat myös erinomaisia ruokasieniä, joten erehdyksellä ei ole niin väliä, mutta pahanmakuinen, joskaan ei myrkyllinen sappitatti pilaa koko sieniaterian. Männynherkkutatti on herkkutattia tummalakkisempi, matalakasvuisempi, kovempi ja sen jalka on paksumpi. Männynherkkutatin pillien reunat ovat usein punareunaiset ja koko sieni punertavampi kuin herkkutatti. Tammenherkkutatin lakki on vaaleampi, usein halkeileva ja hienonukkainen. Kangasherkkutatti on melko äskettäin kuvattu, vielä aika harvinainen, pitkäjalkainen herkkutatti.Kaikilla herkkutattilajeilla on jalan yläosassa valkoinen verkkokuvio tummemmalla pohjalla. Aivan eri sukuun kuuluvan sappitatin jalassa on tumma verkkokuvio vaaleammalla pohjalla (aivan latvaosassa voi olla valkoinen).

Männynherkkutatti on valitettavasti toukkienkin suurta herkkua, ja jo nuoret tatit voivat säistä riippuen olla hyvinkin toukkaisia. Ilmojen viilennyttyä toukkaisuus vähenee. Vanha keino tutkia tatin toukkaisuutta on kopauttaa lakkiin muutaman kerran. Täysin toukkainen tatti ei kumise. Muutama toukanreikä ei tee tatista syömäkelvotonta, mutta löysäksi pehmennyt tatti kannattaa suosiolla jättää metsään. Tatinriesa (Hypomyces chrysospermus) loisii herkkutateilla ja tekee ne syötäväksi kelpaamattomiksi. Tatinriesan pilaaman sienen kasvu on häiriintynyt, jalka pullistunut ja koko sieni on valkoisen homemaisen kalvon peitossa. Lopulta sieni muuttuu keltaiseksi ja pahanhajuiseksi. Keltaiseksi muuttunut tatinriesan vaivaama sieni kelpaa kuitenkin värjäykseen; siitä saa keltaisen eri sävyjä.

Männynherkkutatti

Taksonomia

Alaluokka

Lahko

Heimo

Suku

Laji