Pyökkiorvokki

• Kasvumuoto

  Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty.

• Korkeus

  10–15 cm. Varsi lehdekäs.

• Kukka

  Teriö lievästi vastakohtainen, sinipunainen, 1,2–1,8 cm leveä; terälehtiä 5, kapeita, eivät limittäisiä, alimmassa kapea, suora, tumman sinipunainen kannus. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin lehtihangoissa, nuokkuvia.

• Lehdet

  Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa leveän herttamainen, nyhälaitainen. Korvakkeet kapeanpuikeita, pitkä- ja ripsihampaisia.

• Hedelmä

  3-liuskainen kota.

• Kasvupaikka

  Multavat lehdot, jalopuumetsiköt, pähkinäpensaikot.

• Kukinta

  Touko–kesäkuu.

• Uhanalaisuus

  Erittäin uhanalainen, rauhoitettu.

Pyökkiorvokki on vaativa keskieurooppalaisen lehtimetsävyöhykkeen laji, jonka tyypillisiä kasvupaikkoja ovat rehevät, kalkkipitoiset lehdot. Lajin pohjoisin tunnettu esiintymä Suomesta löydettiin vasta vuonna 1969. Tunnetut, alle kymmenen meikäläistä kasvupaikkaa sijaitsevat Ahvenanmaalla Lemlandissa ja Maarianhaminassa, useimmat Lemlandin edustan saarilla. Pyökkiorvokki on siinä määrin vaikea tunnistaa, että lajilla saattaa olla useita vielä löytymättömiä kasvupaikkoja saarimaakunnassa. Pyökkiorvokki muistuttaa suuresti koko Suomessa yleisesti kasvavaa metsäorvokkia (V. riviniana). Kukinta-aikana lajit on melko helppo erottaa toisistaan teriön ja kannuksen värin sekä terälehtien leveyden perusteella. Kukinnan jälkeen lajien erottaminen on hankalaa, joskin lehtien tyvellä sijaitsevia korvakkeita tutkimalla se saattaa onnistua: pyökkiorvokin korvakkeet ovat kapeammat ja niiden reunan ripsihampaat pitemmät. Ahvenanmaalta tunnetaan myös pyökki- ja metsäorvokin risteymiä, jotka saattavat sotkea ja vaikeuttaa lajinmääritystä entisestään.

Orvokkien suvulle ominaiseen tapaan myös pyökkiorvokin alimmalla terälehdellä, pölyttäjähyönteisten laskeutumisalustalla, on vaaleampi tyvi, jota kohti johtaa terälehden lavasta tummia viiruja eli mesiviittoja. Näiden opasteiden avulla hyönteinen osaa suunnistaa kohti terälehden kannusta, jonne kahden heteen mesiäiset erittävät mettä. Myös levinnässään orvokit turvautuvat hyönteisten apuun: siemenaiheen istukan jätteet muodostavat siemeneen rasvapitoisen lisäkkeen, elaiosomin, jonka makuun muurahaiset ovat hyvin mieltyneet. Herkkupalaansa syödessään ne tulevat kuljetelleeksi siementä etäämmälle emokasvistaan, kunnes hylkäävät sen lopulta, joskus muurahaispesään, joskus uudelle kasvupaikalle.