Kasvumuoto
1-vuotinen ruoho.
Korkeus
20–60 cm. Varsi niukkahaarainen, yläosasta karvainen.
Kukka
Teriö ratasmainen, sininen, 6–9 mm leveä, yhdislehtinen, 5-liuskainen. Verhiö syvään 5-liuskainen, teriön pituinen. Heteitä 5, teriötä pitempiä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tiheä, toispuolinen 2-haarainen viuhko eli kiehkura.
Lehdet
Kierteisesti, ruodillisia. Lapa soikea, pariliuskainen, liuskat hammaslaitaisia–matalaan liuskaisia.
Hedelmä
2-lokeroinen kota.
Kasvupaikka
Hunaja- ja koristekasvi, viljelyjäänteenä ja tulokkaana kasvimaat, pellonreunat, tienvarret, joutomaat.
Kukinta
Heinä–syyskuu.

Jotta kukkakasvi voisi lisääntyä, täytyy sen saada siitepölynsä lajitoverin luotille. Monet kasvit värväävät läheteikseen eläimiä, joista ensimmäisiä ja vielä tänäkin päivänä runsaslukuisimpia ovat erilaiset hyönteiset. Kasvit saavat toimitettua siitepölynsä kukasta toiseen nopeasti ja tarkasti, pölyttäjähyönteiset saavat kuriiripalveluksistaan palkkioksi ravintoa. Ensimmäisiä kukilla kävijöitä olivat kovakuoriaiset. Ne pölyttivät siemenaiheet syödessään kukkalehtiä ja siitepölyä, mutta aiheuttivat samalla melkoista tuhoa kukissa. Nykyisin useimmiten kukat tuottavat mettä tai siitepölyä hyönteisten ravinnoksi ja monet hyönteiset ovat puolestaan erikoistuneet käyttämään kukkia ravinnonlähteinään.

Mesikasveilla voisi olla suuri merkitys kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämisessä ja säilyttämisessä. Nykyisin puhutaan jo paljon monimuotoisuuden lisäämisestä viheralueilla, mutta usein ihmisen aikaansaama ympäristö on rakennettu niin, että luonnon osuus jää vähäiseksi. Betonitiilet, asfaltti tai leikattu nurmikko vievät leijonanosan maapinta-alasta, ja luonnon kirjon kannalta ne ovat lähes kuolleita alueita. Monet luonnonystävät arvostavat kuitenkin luonnon monimuotoisuutta myös kotinurkillaan. Kotipihat luonnontilaisista ketomaisista laikuista hoidettuihin muotopuutarhoihin voivat olla todellisia monimuotoisuuden keitaita. Kasvit houkuttelevat myös lähiympäristöstä pikkueläimiä ja hyönteisiä. Monien kauniiden ja hyödyllistenkin luontokappaleiden viihtyvyyttä voi parantaa olennaisesti huomioimalla erityisesti niiden tarpeet: siivekkäitä pikkuvieraita voi houkutella ilokseen suosimalla niiden ravintokasveja. Pitkin kesää mettä tuottava aitohunajakukka saa perhoset ja pistiäiset tulemaan pihapiriin säännöllisesti – monien muiden hyvien mesikasvien tavoin se on jo itsessään kaunis ja kiitollisen pitkään kukkiva. Hunajakukka houkuttelee toki myös kukkakärpäsiä, kovakuoriaisia, muurahaisia, lehtikirvoja ja hämähäkkejä. Moni nykyihminen saattaa kavahtaa näitä pieniä ötököitä, mutta kaikilla niillä on paikkansa luonnossa. Hunajakukka saattaa myös sinnitellä jonkin aikaa luonnossamme hylättyjen istutusten paikalla tai kukkapenkistä levinneenä. Lajin alkuperäiset kotikonnut sijaitsevat Yhdysvaltojen lounaisosissa ja Pohjois-Meksikossa.

Aitohunajakukka

Taksonomia

Lahko

Heimo

Alaheimo

Suku

Laji