Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

20–100 cm. Varsi haarova, 4-särmäinen, tiheään villakarvainen, harmaanvihreä. Sitruunamaisen ryydintuoksuinen.
Kukka

Teriö vastakohtainen, likaisenvalkoinen ja punapisteinen, 7–10 mm pitkä, yhdislehtinen, pitkätorvinen, 2-huulinen. Ylähuuli 2-liuskainen, lyhyt, litteä; alahuuli 3-liuskainen, keskiliuska sivuliuskoja isompi. Verhiö pullean lieriömäinen, hieman käyrä, 5-liuskainen, 15-suoninen, harmaanvihreä. Heteitä 4, joista 2 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto tähkämäinen, tiheiden lehtihankaisten kiehkuroiden muodostama, yläosasta tiheä latvaryhmä.
Lehdet

Vastakkain, pitkäruotisia. Lapa herttamainen–puikea, suippokärkinen, karvainen, isohampainen, hampaat teräviä–pyöreäkärkisiä. Kukinnon alimmat tukilehdet varsilehtien kaltaisia, ylemmät pieniä, kapeita.
Hedelmä

4-osainen lohkohedelmä.
Kasvupaikka

Pihat, puutarhat, joutomaat, tienvarret, rauniot, lastauspaikat. Viljelyjäänne ja tulokas.
Kukinta

Heinä–elokuu.

Kissanmintun tuoksuvat kukinnot houkuttelevat hyvin päivä- ja yöperhosia sekä mesipistiäisiä. Aivan erityisesti se on kuitenkin kissojen mieleen – jopa lajin tieteellinen nimi cataria tulee latinan kielen kissaa tarkoittavasta sanasta catus. Rottien ja hiirten sen sijaan sanotaan karttavan sitä. Kasvin alkuperäiset kasvupaikat ovat Vähä-Aasiassa. Meidän luonnossamme sitä kasvaa muistona rohdosviljelystä vanhojen asumusten liepeillä ja raunioilla sekä satunnaisena siementulokkaana lastauspaikoilla.

Kissanmintun kukkivia versonlatvoja ja koko muutakin maanpäällistä osaa käytettiin aikaisemmin yleisesti rauhoittavana ja ruuansulatusta edistävänä rohtona. Sillä hoidettiin myös haavoja, särkyjä ja naistenvaivoja. Historia tietää kasville muitakin käyttötapoja: pyöveleitä neuvottiin pureskelemaan kasvin juurta terästääkseen hermonsa mestaukseen. Hippiaikana kokeiltiin olisiko kissanmintusta hallusinogeeniseksi yrtiksi. Nykyisin kissanminttua viljellään pääasiassa lemmikkieläinten iloksi, joiden reaktio kasviin on aivan päinvastainen kuin ihmisellä: kasvi saa kotikissat ja myös monet luonnonvaraiset kissaeläimet kiihtymään voimakkaasti. Kaikki kissat eivät kuitenkaan ole alttiita kissanmintulle.

Isokissanminttu & Mirrinminttu

Nepeta grandiflora & Nepeta x faassenii

Aitokissanmintun lisäksi luonnostamme voi bongata viljelyjäänteenä isokissanmintun (nimi myös kollinminttu) ja myös mirrinmintun. Niiden kukat ovat yleensä sinisiä tai sinipunaisia. Koristekasvina käytetään eniten violettikukkaista, risteymäalkuperäistä mirrinminttua, joka martona ei kuitenkaan yleensä villiydy luontoon. Isokissanmintun lehdet ovat pyöreähampaisia, mirrinmintun terävämpihampaisia, huopakarvaisia ja kapeampia. Lajien (risteymien) ominaisuudet vaihtelevat ja aivan varma tunnistaminen saattaa olla mahdotonta.
Katso myös siperianampiaisyrtti (synonyymi siperiankissanminttu).

→ Isokissanmintun levinneisyyskartta

→ Mirrinmintun levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Aitokissanminttu

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji