Kasvumuoto

2-vuotinen ruoho. Vankkajuurinen.
Korkeus

100–250 cm. Varsi haarova, karhea, lyhytkarvainen.
Kukka

Kukat muodostavat 3–4,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia, kukkamaisia mykeröitä. Mykeröiden laitakukat puuttuvat, kehräkukat purppuranpunaisia, torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto miltei pallomainen, nuorena seittikarvainen, kaljuuntuva. Kehtosuomut limittäin monena rivinä, pitkiä, harittavia, kapeansuikeita, jäykkiä, vihreitä–punatäpläisiä, useimmat punakeltakoukkuisia. Mykeröt huiskilomaisina–terttumaisina ryhminä, haarat kaarevia, mykeröperät 1–2 cm pitkiä.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia. Lapa leveänpuikea, herttatyvinen, pienihampainen, alta vaalean harmaanvihreän huopakarvainen.
Hedelmä

Litteähkö, selvästi käyrä, vaalean harmaanruskea, mustankirjava, 6–9 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä lyhyitä, keltaisia väkäshaivenia.
Kasvupaikka

Lehdot, metsänaukiot, lehtoniityt, rantalepikot, joskus tienvarret.
Kukinta

Heinä–syyskuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen. Rauhoitettu Ahvenanmaalla.

Pääosin suomalaiset takiaislajit ovat enemmän tai vähemmän ihmistoiminnasta riippuvaisia, mutta lehtotakiainen kasvaa aivan luonnontilaisissa valoisissa pähkinälehdoissa ja rehevissä rantalepikoissa. Lajin suppea meikäläinen levinneisyysalue käsittää Ahvenanmaan saariston ja Houtskarin pitäjän Lounais-Suomessa. Mantereella sen useimmat esiintymät ovat niukentuneet hyvin vähiin tai jopa olemattomiin. Lehtotakiainen sietää muita takiaisiamme paremmin varjostusta, mutta silti lajin pahimpia uhkatekijöitä ovat sen kasvupaikkojen kuusettuminen ja umpeenkasvu. Metsälaidunnuksen ja lehdesniittytalouden loppuminen ovat synkentäneet monin paikoin lajin tulevaisuudennäkymiä. Lehtotakiaisen on todettu levittäytyvän lehtojen luontaisilta aukkopaikoilta myös niitä halkovien teiden varsille, paikoin jopa puutarhoihin ja pellonreunuksille. Lajin vankin jalansija mantereella lieneekin nykyisin Houtskarin keskustaajaman ympäristössä. Jokseenkin kaikki lehtotakiaisen meikäläiset esiintymät ovat hyvin pieniä, vain muutaman kasvin varassa. Takiaiset ovat valtaosin itsepölytteisiä, joten kasvi voi kyllä lisääntyä näinkin. Yksittäinen yksilö ei kuitenkaan ole kovin pitkäikäinen: se kasvaa vuoden tai joskus parikin ruusukkeena ennen kuin kukkii ja sitten kuolee.

Lehtotakiainen muistuttaa jättikokoista pikkutakiaista (A. minus): molempien mykeröt ovat järjestäytyneet samalla tapaan terttumaisiksi ryhmiksi, eivät tasalatvaisen huiskilon tapaan. Lehtotakiaisen kukintohaarat ovat kuitenkin alas kaartuvia, eivät jäykästi siirottavia kuten pikkutakiaisen. Lehtotakiaisen kehto on myös keskimäärin isompi ja munanmuotoinen. Mykerön yksittäiset kukat ovat jotakuinkin kehtosuomujen pituisia, pikkutakiaisella niitä pitempiä. Molempien lajien sisäinen muuntelu ja risteytyminen kuitenkin hankaloittavat lajinmääritystä, välillä niitä on pidetty jopa saman lajin alalajeina. Lehtotakiaisen luonnontilaisilla kasvupaikoilla ei kuitenkaan liene muita takiaisia, jotka hämärtäisivät lajirajoja.

Lehtotakiainen

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji