Sorsanputki

Sium latifolium
© Tekijänoikeus: Jouko Lehmuskallio
  • Nimi myös

    Isosorsanputki

  • Kasvumuoto

    Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty, moninivelinen.

  • Korkeus

    100–150 cm. Varsi yläosasta haarova, särmikäs, kalju, ontto, nivelkohdissa väliseinät.

  • Kukka

    Teriö säteittäinen, valkoinen, alle 5 mm leveä; terälehtiä 5, lovipäisiä, kärki sisäänkiertynyt. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto kerrannaissarja, pikkusarjoja tav. 20–30. Pääsarja ja pikkusarjat suojuslehdellisiä, pääsarjan suojuslehdet isohkoja, lehtimäisiä, kalvoreunaisia.

  • Lehdet

    Kierteisesti, ruodillisia, kanta tuppimainen. Uposlehtien lapa 2–3-kertaa parilehdykkäinen, hyvin hienoliuskainen. Ilmalehtien lapa parilehdykkäinen, 4–8-parinen, päätölehdykällinen, lehdykät soikeita–suikeita–puikeita, sahalaitaisia.

  • Hedelmä

    Leveän sukkulamainen–soikea, litteähkö, 2-lohkoinen, paksuharjuinen, ruskea, 3–4 mm pitkä lohkohedelmä.

  • Kasvupaikka

    Rehevät joenrannat, jokisuistot.

  • Kukinta

    Heinä–elokuu.

  • Uhanalaisuus

    Erittäin uhanalainen, rauhoitettu koko Suomessa.

Vaatelias sorsanputki viihtyy matalassa vedessä, mieluiten hitaasti virtaavissa joissa ja jokisuistoissa. Myös runsasravinteiset järvet ja pienvedet sopivat sille, onpa kasvi joskus todistetusti kasvanut merenrantakallion pienessä, karussa lätäkössäkin. Lajille luulisi tuhansien järvien maassa piisaavan sopivia rantoja. Sorsanputken esiintyminen luonnossamme lienee kuitenkin yksin kaakkoissuomalaisen Vehkalahden Summajoen ruoikoituneella jokisuulla ja merenlahden rannalla kasvavan esiintymän varassa. Toinen tunnettu esiintymä oli Varsinais-Suomessa, Uudessakaupungissa Sirppujoen alajuoksulla, kunnes se hävitettiin rantaa ruoppaamalla! Ilmeisen lyhytaikaisia, luultavasti naapurimaista kulkeutuneista siemenistä alkunsa saaneita kasvustoja on ollut pitkin poikin Etelä-Suomea. Euroopassa laji on melko yleinen ja laajalle levinnyt, joten uuden esiintymän löytyminen meikäläisiltä rannoilta joltain entuudestaan tuntemattomalta paikalta ei olisi kovin hämmästyttävää. Sorsanputken hedelmän paksut harjut toimivat kellukkeina ja kasvin siemenet voivat kulkeutua virtausten mukana uusille rannoille. Lisäksi kasvi leviää kevättulvien aikaan irtautuneiden versojen myötä, mutta kaukolevintä ei vaikuta kovin tehokkaalta. Ihminen tuskin on sorsaputkea tarkoituksella levittänyt: varsinkin lajin juurakko on myrkyllinen ja versokin maistuu kirpeän polttavalta – sitä vastoin saman suvun sokerijuurta (Sium sisarum) on joskus viljelty sokerin valmistamiseksi.

Sorsanputki on sarjakukkaiseksi kohtuullisen helppo tuntea, joten rantaruoikon seassa lymyäviä putkikasveja kannattaa ainakin eteläisessä Suomessa katsoa tarkkaan. Alkukesästä kehittyvät uposlehdet ovat vesikasveille tyypilliseen tapaan kapealiuskaisia kuin kalan kidukset. Keskikesän ilmalehdet ovat hyvin tyypillisen näköisiä, pihlajan lehden kaltaisia. Sorsanputken yksittäiset kukat ovat melko vähäpätöisiä, mutta kokonaisuutena kukinto on komea ja houkuttelee pölyttäjiksi kovakuoriaisia, kärpäsiä, pistiäisiä ja nivelkärsäisiä.

Levinneisyyskartta: Lampinen, R. & Lahti, T. 2021: Kasviatlas 2020. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki.