Lapinalppiruusu

• Kasvumuoto

  Monivuotinen varpu. Mattomainen.

• Korkeus

  5–15 cm. Varsi maanmyötäinen, runsaasti haarova, jäykkä- ja siirottavahaarainen, puutunut.

• Kukka

  Teriö säteittäinen, violetinpunainen, n. 15 mm leveä; terälehtiä 5. Verholehtiä 5, hyvin pienet. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, vartalo käyrä. Kukat yksittäin–kolmittain haarojen kärjissä, pitkäperäisiä, tuoksuvia.

• Lehdet

  Kierteisesti versojen kärjissä, lyhytruotisia, talvehtivia. Lapa soikea(–vastapuikea), paksu, nahkea, tuoksuva, alta ruosteenruskeasuomuinen, laita ehyt, taakäänteinen.

• Hedelmä

  5-lokeroiden, puikea kota.

• Kasvupaikka

  Tunturikankaat, rinteet. Kalkinvaatija.

• Kukinta

  Kesä–heinäkuu.

• Uhanalaisuus

  Vaarantunut, rauhoitettu koko Suomessa.

Alppiruusut eivät ole mitään sukua ruusuille, vaan kuuluvat kanervakasveihin. Suku käsittää jopa 750 lajia – tosin eräiden arvioiden mukaan lajimäärä saattaisi olla vielä tuplasti suurempi. Suomen lajisto rajoittuu kahteen lajiin (aiemmin yhteen, kun suopursu, luokitelltiin omaan Ledum sukuunsa). Suomessa lapinalppiruusua esiintyy ainoastaan Pohjois-Lapin perukoilla: Enontekiöllä kolmella tunturilla ja todellisena suurharvinaisuutena Utsjoella.

Himalajan rinteiden alppiruusut saattavat kasvaa jopa parinkymmenen metrin korkuisiksi puiksi ja puutarhojen tutut rhododendronitkin parhaimmillaan parin metrin pensaiksi, mutta lapinalppiruusu jää alle vaaksan korkuiseksi. Sillä on kuitenkin kaikki suvun tuntomerkit. Lehdet ovat lähekkäin aivan verson yläosassa, niitä verhoavat pienet, ruskeat kilpikarvat ja lehtiä hieromalla nenään nousee selvä aromaattinen tuoksu. Lapinalppiruusun punavioletit kukat avautuvat varhain, usein välittömästi lumen sulamisen jälkeen eli suurin piirtein juhannuksen tienoilla. Kukkiva lapinalppiruusu on todellinen katseenvangitsija, mutta kukittuaan kasvi hukkuu helposti tunturikankaan muun lajiston sekaan.

Lapinalppiruusun levinneisyys on vaivannut kasvitieteilijöitä jo kauan. Laji kasvaa Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla sekä Grönlannissa, toisaalta Pohjois-Amerikassa ja Itä-Siperiassa. Pohjois-Venäjällä sitä ei esiinny, joten arvoitukseksi jää, missä se oli viime jääkauden aikaan ja mistä se levittäytyi Pohjolaan jäätikön väistyttyä. Tutkijat ovat olettaneet Norjassa, pitkin Atlantin ja Jäämeren rannikkoa säilyneen lumettomia ja jäättömiä rantatuntureita, refugioita, joilla pohjoisen kasvit ja eläimet säilyivät. Tällainen levinneisyys on lapinalppiruusun lisäksi parillakymmenellä muullakin tunturikasvilla.