Aho-orvokki

Viola canina
© Tekijänoikeus: Jouko Lehmuskallio
    • Alalajit

      Pikkuaho-orvokki (ssp. canina)
      Isoaho-orvokki (ssp. ruppii, aiemmin ssp. montana)

    • Kasvumuoto

      Monivuotinen ruoho.

    • Korkeus

      8–40 cm. Varsi lehdekäs, rento–koheneva–pysty, haarova–haaraton.

    • Kukka

      Teriö lievästi vastakohtainen, sininen, sisäosista valkoinen (harvoin kokonaan valkoinen), n. 0,7–2,5 cm leveä; terälehtiä 5, alimmassa vihertävän kellanvalkoinen kannus. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin lehtihangoissa, nuokkuvia.

    • Lehdet

      Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Ruusukkeeton. Lapa puikea–kapean herttamainen, tylppä tai lyhytsuippuinen, matalaan nyhälaitainen, jokseenkin kalju, kiiltävähkö, tyvilovi matala. Korvakkeet kapeanpuikeita, harvahampaisia.

    • Hedelmä

      3-liuskainen kota.

    • Kasvupaikka

      Kuivat mäenrinteet, kuivahkot niityt, kedot, pientareet, tienvarret, avoimet metsät, lehdot, kulo- ja hakkuualueet, metsänlaidat, rantametsiköt, harjunrinteet, lehtoniityt, hakamaat.

    • Kukinta

      Touko–kesäkuu (ssp. canina); kesä–heinäkuu (ssp. ruppii).

    Aho-orvokista erotetaan kaksi alalajia, välillä ne on tulkittu jopa kahdeksi itsenäiseksi lajiksi. Alalajit risteytyvät kuitenkin keskenään tuottaen lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, minkä vuoksi ne käsitellään saman lajin edustajina. Aho-orvokki tosin voi risteytyä monien muidenkin orvokkilajien kanssa.

    Pikkuaho-orvokki (ssp. canina) on mätästävä, rentovartinen tai koheneva, runsaasti haarova ja pienikokoinen. Sen lehtilavat ovat kapean herttamaisia, alle kaksi kertaa leveytensä pituisia, paksuhkoja ja siniset kukat pienehköjä. Isoaho-orvokki (ssp. ruppii) on nimensä mukaisesti selvästi isompi, pystykasvuinen ja lähes haaraton. Sen lehtilavat ovat kapeamman herttamaisia, noin kaksi kertaa leveytensä pituisia ja ohuita, kukat kookkaampia ja vaalean sinipunertavia. Alalajeista isoaho-orvokki on laajemmalle levinnyt: sitä tapaa harjumetsissä, metsänreunoissa, kuivahkoilla niityillä ja rantatörmissä miltei koko Suomessa. Pikkuaho-orvokki on meillä selvästi harvinaisempi, Varsinais-Suomen, etelärannikon ja harvinaisempana vielä Järvi-Suomen eteläisten osien kuivien, kivisten ja hiekkaisten niittyjen, ahojen ja ketojen kasvi.

    Aho-orvokin voi sekoittaa sukulaiseensa metsäorvokkiin (V. riviniana). Lajien ekologia ja kasvupaikat poikkeavat jonkin verran toisistaan: aho-orvokki on sopeutunut käyttämään hyödykseen sukkession, kasvillisuuden kehityksen, alkuvaiheen vapaata kasvutilaa, eikä pidä varjostuksesta; metsäorvokki menestyy paremmin jo metsittyneillä paikoilla. Molempien lajien toleranssi on kuitenkin aika laaja, joten ne voivat kasvaa rinnakkainkin ja silloin risteytyvät helposti. Luonnonoloissa lajien erilaiset kasvupaikkamieltymykset ja osittain myös kukinta-aika on pitänyt ne yleensä erillään. Siellä missä ihminen on hakkuilla, laitumia raivaamalla ja teitä rakentamalla häirinnyt metsäluonnon tilaa, lajien raja-aidat ovat murtuneet ja sekamuodot ovat saattaneet jopa syrjäyttää paikallisesti puhtaat kannat.

    Aho-orvokki saattaa risteytyä metsäorvokin lisäksi ainakin hietaorvokin (V. rupestris) sekä harvinaisena ranta- (V. persicifolia) ja luhtaorvokin (V. uliginosa) kanssa.

    Orvokit ovat päiväperhosistamme monen hopeatäplälajin toukkavaiheen ravintokasveja, aho-orvokki ainakin keto-, rinne-, orvokki- ja helmihopeatäplän.

    Levinneisyyskartta: Lampinen, R. & Lahti, T. 2021: Kasviatlas 2020. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki.