Kasvumuoto

1-vuotinen ruoho.
Korkeus

20–80 cm. Varsi koheneva–pysty, heikosti särmikäs, kalju (silomustakoiso, var. nigrum) tai harvaan myötäkarvainen, harvoin runsaskarvainen (karvamustakoiso, var. schultesii).
Kukka

Säteittäinen. Teriö valkoinen, yhdislehtinen, ratasmainen, 5-liuskainen, 6–14 mm leveä. Verhiö yhdislehtinen, kellomainen, syvään 5-liuskainen. Heteitä 5, ponnet yhdessä kartiomaisena keltaisena ryhmänä (teriö näyttää 2-väriseltä). Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto harsu, yleensä 3–8-kukkainen viuhko.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia. Lehtilapa puikea, soikea tai vinoneliömäinen, ohut, laita isohampainen tai joskus ehyt.
Hedelmä

Pallomainen tai hieman pituuttaan leveämpi, kypsänä musta tai joskus vihreä, 5–10 mm pitkä marja.
Kasvupaikka

Puutarhat, pihat, viljelymaat, maakasat, joutomaat, rannat.
Kukinta

Heinä–lokakuu.

Voimme syyttää tai kiittää pohjoista ilmastoamme siitä, etteivät monet keskieurooppalaiset kasvit tule meillä toimeen tai ovat harvinaisia – tai niin ainakin on ollut, mutta kuten nykyisin huomaamme, kuumuus on meilläkin Keski-Euroopan tasoa – kiitos (tai paremminkin moite) ilmastonmuutokselle.

Mustakoiso on joissakin maissa luokiteltu vaaralliseksi myrkkykasviksi – sen luonnetta kuvaa hyvin lajin englanninkielinen nimi, nightshade, ’yönsiimes’. Tämä salamyhkäinen nimi viestittää, että kasvi on pimeyden, kuoleman ja niihin liittyvien noitien liittolainen. Etelämpänä laji on yleinen rikkaruoho, mutta meillä mustakoisoa kasvaa lähinnä Etelä-Suomen ravinteisilla, lämpimillä paikoilla puutarhoissa, joutomailla ja pelloillakin, yleensä ottaen paikoissa, joihin ihmisen eläminen vaikuttaa. Eteläisimmässäkin Suomessa yksivuotinen kasvi ehtii vain suotuisina kesinä kypsyttää siemenensä, ja ensimmäiset yöpakkaset koituvat usein vielä lokakuussa kukkivien koisojen kohtaloksi. Muualla Euroopassa mustakoisoa on käytetty kansanlääkinnässä: tuoreista lehdistä muserretulla lehtimassalla hoidetaan ulkoisesti tulehduksia ja märkiviä haavoja. Koisojen sisältämät alkaloidit, eritoten solaniini, ovat käypää raaka-ainetta myös modernille lääketeollisuudelle. Kirjallisuudessa esiintyy tietoja, että marjoja tai lehtiä voi syödä, mutta niiden myrkyttömyyteen on varminta olla luottamatta. Mm. osissa Afrikkaa mustakoisoa viljellään; ilmeisesti eri lajikekantojen myrkyllisyys on hyvin erilainen.

Amerikankoiso

Solanum americanum

Amerikankoiso (amerikanmustakoiso) on satunnainen vierailija eteläsuomalaisilla joutomailla ja esim. satamissa. Parhaiten sen erottaa mustakoisosta pienempien kukkien (halkaisija 5–9 mm) ja vain tyvipuolelta harvaan hampaisten lehtiensä perusteella.
Lähinnä eteläisen Suomen satamissa, kasvimailla ja pihapiireissä saattaa satunnaisesti tavata lehdiltään ehytlaitaista ja hyvin karvaista mustakoisoa muistuttavan eteläamerikkalaisen kehtokoison (S. nitidibaccatun, synonyymi S. physalifolium). Parhaiten sen tunnistaa hedelmävaiheessa, jolloin verhiö suurenee väljähköksi, paperimaiseksi suojukseksi kypsyvän marjan ympärille.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Mustakoiso

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji