Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko haarova.
Korkeus

30–150 cm. Varsi tyvestä puutunut, jäykkä, haarova, lähes kalju, tav. punaruskea. Voimakkaasti ryydintuoksuinen.
Kukka

Kukat muodostavat 7–11 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat syvänkeltaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomuja 3 riviä, risalaitaisia, kaljuja. Mykeröitä 10–60 tiheänä, huiskilomaisena ryhmänä.
Lehdet

Kierteisesti, ruodittomia–lyhytruotisia. Lapa tav. pariliuskainen, niukkakarvainen, nystypilkkuinen, liuskat suikeita, suippokärkisiä, sahalaitaisia–pariliuskaisia. Joskus lapa 2 kertaa pariliuskainen, liuskat tiheähampaisia, poimuisia (f. crispum).
Hedelmä

Moniharjuinen pähkylä, jonka kärjessä matala, kruunumainen kalvoreunus.
Kasvupaikka

Soraiset ja kiviset merenrannat, lintuluodot, tienvarret, kalliot, sisämaassa usein asumusten ympäristöt. Myös koristekasvi, monin paikoin viljelyjäänne ja -karkulainen.
Kukinta

Heinä–lokakuu.

Pietaryrtti eli kansanomaisesti nappikukka kasvaa Suomessa alkuperäisenä luonnonkasvina vain kivikkoisilla merenrannoilla. Niiltä se on kulkeutunut maanteiden pientareille napapiiriä myöten, paikoitellen vähän pohjoisemmaksikin. Lajia on menneinä aikoina siirretty asutuksen liepeille aivan tarkoituksella rohdoksi, mausteeksi tai koristeeksi. Pietaryrttiä käytettiin aikoinaan hyvin monipuolisesti kansanlääkinnässä, mm. häätämään suolinkaisia ja kihomatoja, ruoansulatusvaivoihin ja hermosairauksiin. Kuten muidenkin lääkekasvien kohdalla, turvallinen käyttö edellyttää kasvin ominaisuuksien tarkkaa tuntemista. Pietaryrtin versoista nouseva väkevä haju johtuu versojen sisältämästä öljystä, jossa on myrkyllistä tujonia. Pietaryrtti käsittää kemialtaan erilaisia kantoja, joista osa aiheuttaa voimakkaita myrkytysoireita, jopa kuoleman. Tämä edellyttää kuitenkin suuren versomäärän syömistä.

Erään teorian mukaan piertaryrtin tieteellisen sukunimen perustana olisi kreikankielinen sana joka tarkoittaisi kuolemattomuutta. Pietaryrttiä on käytetty palsamointiin ja se on ollut yleinen hautajaiskasvi Suomessakin. Ennen vanhaan pietaryrtillä on myös maustettu muhennoksia leivonnaisia, salaatteja sekä – tietenkin – viinaksia. Tupakan korvikkeena sitä on tungettu piipun pesään, villan värjäyksessäkin sitä on käytetty. Kompostiin lisättynä se antaa potkua hajotustoimintaan. Pietaryrttiä ei pidä väheksyä hyönteiskasvinakaan: mykeröt houkuttelevat tuoksullaan päivä- ja yöperhosia, kärpäsiä sekä pikkukuoriaisia. Hedelmäpuiden ja perennapenkkien vieressä sen on todettu torjuvan kirvoja, kuivattuna se puolestaan karkottaa koita, kärpäsiä, itikoita ja muurahaisia sisätiloista. Erityisesti Lapissa, missä helppohoitoisten perennojen valikoima on vaatimaton, eikä pietaryrttikään kasva joka pientareella, se puolustaa paikkaansa kukkapenkkien luonnonperennana. Pietaryrttien vankat varret jäävät pystyyn talventörröttäjiksi ja hyvän säilyvyytensä takia pietaryrtti sopii myös veikeäksi kuivakukaksi.

Eteläsuomalaisen silmään kenties kovin arkiselta näyttävän luonnonmuodon lisäksi kukkapenkkeihin on jalostettu kaunislehtinen kähäräpietaryrtti (‘crispum’), joka lehdet ovat toistamiseen pariliuskaiset. Sen kukinto on vaatimattomampi kuin peruspietaryrtillä.

Pietaryrtti

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji