Tunturikallioinen

• Alalajit

  Rusotunturikallioinen (ssp. uniflorus)
  Villatunturikallioinen (ssp. eriocephalus)

• Kasvumuoto

  Monivuotinen ruoho.

• Korkeus

  5–15 cm. Joskus monivartinen. Varsi haaraton, joskus kaareva, harmaakarvainen, usein punertava.

• Kukka

  Kukat muodostavat 10–15 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat valkoisia, myöhemmin kalpean sinipunaisia, kielimäisiä; välikukat puuttuvat; kehräkukat kellertäviä, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut limittäin, samanpituisia, kapeita, kauttaaltaan tai vain tyvestä valko- tai sinipunertavakarvaisia. Mykerö yksittäin varren päässä.

• Lehdet

  Tyviruusukkeena, varrella kierteisesti, ruusukelehdet ruodillisia, varsilehdet ruodittomia. Lapa suikea–kapean vastapuikea, ehytlaitainen, ruusukelehtien pyöreä–lanttokärkinen, enintään pieniotainen, miltei kalju, varsilehtien karvainen.

• Hedelmä

  Litteä, karvainen, ruskeankeltainen, 1–2 mm pitkä pähkylä, jonka päässä kellanpunaruskeita hapsihaivenia.

• Kasvupaikka

  Tunturipaljakalla lumenviipymät, puronvarret, niityt, myös metsävyöhykkeessä.

• Kukinta

  Heinä–elokuu.

• Uhanalaisuus

  Villatunturikallioinen (ssp. eriocephalus) luokitellaan silmälläpidettäväksi.

Suomen neljästä kallioisesta puolet puuttuisi maamme lajistosta ilman Enontekiön kunnan pohjoiskärkeä, jossa kohoavat maamme ainoat suurtunturit, nelisenkymmentä yli kilometrin korkeuteen kurkottavaa huippua. Tuntureiden kallioisista hyvin harvinaisen sopulinkallioisen (E. borealis) erottaa sukulaisistaan yleensä jo isokokoisuutensa perusteella. Tunturikallioinen muistuttaa suuresti toista sormenmittaista lajia, tummakallioista (E. humilis), ja ne kasvavatkin samanlaisilla paikoilla, paljakan lumimailla, purontörmillä, kallionkoloissa ja tunturiniityillä. Molemmat lajit ovat Enontekiöllä melko yleisiä – tummakallioinen ei muualla Suomessa kasvakaan, mutta tunturikallioinen sentään esiintyy harvinaisena myös Utsjoen eteläosassa Pirkejohkan varrella. Helpoimmin lajit erottaa karvoituksen perusteella. Tunturikallioisen karvat ovat melko harvassa ja valkoisia tai punertavia, tummakallioisen tuuhea karvapeite on tumman sinipunainen tai lähes musta. Eroja on myös mykeröä ympäröivissä kehtosuomuissa, joissa toistuu sama väriero.

Tunturikallioinen kasvaa koko pohjoista napa-aluetta ympäröivällä arktisella vyöhykkeellä ja paikoin etelämpänäkin Keski-Euroopan, Keski-Aasian ja Pohjois-Amerikan vuoristoseuduilla. Näin laajalla levinneisyysalueella lajin ulkonäkö vaihtelee paljon. Meillä tunturikallioinen jaetaan yleensä kahteen alalajiin: rusotunturikallioinen (ssp. uniflorus) ja villatunturikallioinen (ssp. eriocephalus). Päämuodosta poikkeava villatunturikallioinen ei esiinny lainkaan laajalla alueella Islannin ja Alaskan välissä, joten maailmalla sitä pidetään usein aivan omana lajinaan. Villatunturikallioisen – tai jos sitä pidetään omana lajinaan, villakallioisen – kehtosuomut ovat tyvestä kärkeen asti tiheään valkokarvaiset, kun rusotunturikallioisen kehtosuomujen karvoitus keskittyy suomujen tyvipuolelle.