Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty.
Korkeus

10–30 cm, hedelmävaiheessa jopa 50 cm. Varsi haaraton, pehmeäkarvainen, kukan alapuolella olevaa kiehkuraa lukuun ottamatta lehdetön, kukinnan jälkeen pitenevä.
Kukka

Kehä säteittäinen–leveän kellomainen, sininen–sinivioletti, n. 7,5 cm leveä. Kehälehtiä 6 kahdessa kiehkurassa, kaikki lähes samankokoisia, ulkopinnalta valkokarvaisia. Heteitä monta, ponnet keltaisia. Emiö erilehtinen, emejä useita. Kukka yksittäin vanan päässä. Vanan pituus 3–10 cm.
Lehdet

Tyvilehdet pitkäruotisia, ruodit karvaisia, kehittyvät kukinnan jälkeen. Lapa 3-lehdykkäinen; lehdykät ruodittomia, edelleen 3-liuskaisia, liuskat leveähköjä, hiukan karvaisia. Varsilehdet kukan alla kiehkurana, tyveltä yhteenkasvaneita, hienoliuskaisia, vihreitä, valkokarvaisia.
Hedelmä

N. 3 mm pitkä pähkylä, päässä 2–5 cm pitkä, tiheäkarvainen ota. Pähkylöitä useita yhdessä.
Kasvupaikka

Kuivahkot harjurinteet, kuivat kankaat.
Kukinta

Toukokuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen, rauhoitettu koko Suomessa. Myös hämeenkylmänkukan ja kangasvuokon risteymä (Pulsatilla x intermedia, liilakylmänkukka) on rauhoitettu.

Hämeenkylmänkukka on arokasvi, joka levisi maahamme heti mannerjään väistyttyä. Jääkauden loppumista seurannut mantereinen ilmastovaihe suosi lajia ja se lienee ollut yleinen ja runsas. Hämeenkylmänkukkaa tavataan edelleen laajoilla alueilla keskisessä ja itäisessä Euroopassa sekä Pohjois- ja Keski-Aasiassa. Meillä metsiä ja soita suosiva ilmasto on tiennyt arokasveille alamäkeä ja Hämeenkylmänkukka on säilynyt vain hyvin suppealla alueella Hämeenlinnan ympäristön kuivilla, paisteisilla harjunrinteillä. Ihminen on osaltaan vauhdittanut hämeenkylmänkukan taantumista: 1900-luvun alkupuolella kylmänkukan kukkia myytiin yleisesti Hämeenlinnan kaupungissa, ja ihmiset siirsivät kasveja alkuperäisiltä kasvupaikoiltaan omiin puutarhoihinsa, kunnes luonnonsuojelulaki teki moisesta lopun 1952. Hämeenkylmänkukalla on Suomessa jäljellä esiintymiä enää noin 150 paikalla ja niitä pyritään suojelemaan tarkasti. Kylmänkukka voi elää hyvin vanhaksi ja sopivissa olosuhteissa koristaa kerta toisensa jälkeen kasvupaikkaansa kukinnallaan.

Hämeenkylmänkukan lähes kohtaloksi koituneet kukat ovat luontomme suurimpia, suurin piirtein mokkakupin kokoisia. Kukkien mettä hyörivät keräämässä mesipistiäiset, perhoset, kärpäset ja eräät kovakuoriaislajit. Kukinnan jälkeen kasviin kehittyvät hellyttävän pörröiset hedelmystöt, myös lehdet kasvavat vasta kukinnan jälkeen. Vanhempien yksilöiden vahvasta ja haarovasta juurakosta voi kasvaa jopa toistasataa lehteä. Niin kuin jo nimestä voi päätellä, hämeenkylmänkukka on Kanta-Hämeen maakuntakasvi.

Liilakylmänkukka

Pulsatilla x intermedia (Pulsatilla patens x vernalis)

Hämeenkylmänkukan lisäksi luonnossamme kasvaa toinenkin kylmänkukkalaji, vaaleakukkainen kangasvuokko (P. vernalis), jonka levinneisyys painottuu Kaakkois-Suomen harjuille ja Salpausselälle. Lajit kohtaavat toisensa Lammin–Tuuloksen seudulla, jossa ne melko yleisesti risteytyvät. Useimmiten risteymäyksilöitten kukka on avoin kuten kangasvuokolla, mutta vaalean sinipunainen ja kukkaperä on pidempi kuin hämeenkylmänkukalla, 10–20 cm. Kangasvuokon aluslehdet ovat talvehtivia, hämeenkylmänkukan ei. Risteymän aluslehdistä osa on talvehtivia. Risteymällä siemenet jäävät kehittymättä. Risteymälle on annettu nimi liilakylmänkukka.

→ Pulsatilla patens x vernalis (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Hämeenkylmänkukka

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji