Lajit / alalajit

Ketokurho (Carlina vulgaris) / Lännenketokurho (lännenkurho, C. v. ssp. vulgaris)
Idänkurho (Carlina biebersteinii) / Idänketokurho (C. v. ssp. longifolia)
Kasvumuoto

2-vuotinen tai lyhytikäinen, kerran kukkiva monivuotinen ruoho.
Korkeus

10–50 cm. Varsi haaraton–latvasta vähähaarainen, tanakka (ssp. vulgaris) tai hennohko (ssp. longifolia), tav. seittikarvainen, punertava.
Kukka

Kukat muodostavat 20–35 mm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat keltaisia–sinipunaisia, torvimaisia, pieniä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto puolipallomainen, kehtosuomuja monta riviä, ulommat lehtimäisiä, piikkilaitaisia, sisemmät kalvomaisia, oljenkeltaisia. Mykeröitä 1–11 (tav. 2–5 kpl).
Lehdet

Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, ruusuke maanmyötäinen (ssp. vulgaris) tai pystyhkö (ssp. longifolia), alemmat lehdet ruodillisia, ruoti siipipalteinen, ylemmät hieman sepiviä. Lapa suikea–kapeansuikea, pariliuskainen–hampainen, paksu, kalju, kiiltävä ja vankkapiikkinen (ssp. vulgaris) tai ohut, selvästi karvainen ja hentopiikkinen (ssp. longifolia).
Hedelmä

Pitkulainen, karvainen, ruskea, pähkylä, jonka päässä helposti irtoavia sulkahaivenia.
Kasvupaikka

Kuivat rinneniityt ja -kedot, laitumet, joskus tienvieret, merenrannat.
Kukinta

Heinä–elokuu.
Uhanalaisuus

Lännenkurho on vaarantunut ja rauhoitettu koko Suomessa, myös Ahvenanmaalla. Idänkurho on erittäin uhanalainen ja rauhoitettu koko Suomessa.

Kurho jaetaan Suomessa kahteen alalajiin, tai kahdeksi lajiksi, jotka eroavat toisistaan ulkonäöltään ja myös levinneisyydeltään. Lounais-Suomessa esiintyvä lännenkurho C. vulgaris (ssp. vulgaris) on matala, tanakka, piikikäs ja yleensä vähintään 2-mykeröinen. Itä-Suomessa harvinaisena tavattava idänkurho, C. biebersteinii (C. vulgaris ssp. longifolia) on korkeampi, hennompi, harva- ja pienipiikkinen sekä usein vain 1-mykeröinen. Suomessa näiden kurhojen levinneisyysalueet eivät kohtaa toisiaan.

Molemmat kurhot ovat suuresti harvinaistuneet aikaisemmin laidunmaina käytettyjen kuivien, valoisien katajaketojen ja niittoahojen jäätyä pois käytöstä. Saaristossa luonnonlaidunten käyttö on nykyisin hyvin vähäistä, mantereen kaskiahojen kohtalo on vielä tylympi. Umpeenkasvavien perinnemaisemien rinnalle ovat kurhojen kasvupaikoiksi nousseet yhä vahvemmin tienvarret. Kolmatta kasvupaikkatyyppiä edustavat merenrannat, mikä tukee oletusta, että lännenkurho kuuluisi alkuperäiskasvillisuuteemme saariston rantavyöhykkeessä.

Lännenkurhon esiintymisen painopiste on aina ollut Ahvenanmaalla, missä laji on edelleen melko elinvoimainen. Kasvupaikkoja on yli 30, tosin hajallaan sekä pääsaarella että saaristokunnissa. Lounaissaariston lännenkurhot keskittyvät Dragsfjärdin saarelle, löytöjä on myös Kemiöstä. Vaikka kurhoja ei paikoilla enää näkyisikään, kasvupaikkoja hoitamalla ne voitaisiin ehkä vielä houkutella esiin maaperän siemenreservistä. Idänkurholla on jäljellä enää viitisentoista kasvupaikkaa Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa.

Kurhon kukinnot pysyvät pitkään hyvin koristeellisen näköisinä. Mykeröt avautuvat vain aurinkoisina päivinä, yöksi ja sateisina päivinä kasvi sulkee kukintonsa. Pölyttäjinä toimivat hyönteiset, etenkin kimalaiset, mutta itsepölytyskin lienee yleistä. Kurhon mykeröissä voi elää myös kasvista täysin riippuvainen pikkuperhonen, kurhomykerökoi.

→ Idänkurhon levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Ketokurho

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji