Kasvumuoto
2-vuotinen ruoho.
Korkeus
15–35 cm. Varsi pysty, tyveltä haarova, myötäkarvainen.
Kukka
Teriö vastakohtainen, aluksi kullankeltainen, lopulta kellanruskea, 6–7 mm pitkä, tyveltä yhdislehtinen, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alinna kahdesta terälehdestä muodostunut venho); purje lovipäinen. Verhiö 5-liuskainen, jokseenkin kalju. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto pitkäperäinen, pyöreä–pitkänomainen (12–20 mm) ryhmä.
Lehdet
Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa 3-lehdykkäinen, lehdykät soikeita, nirhalaitaisia, ruodittomia. Korvakkeet suikeat, ruotiin pitkälti yhteenkasvaneet, lehtiruodin pituiset tai pidemmät.
Hedelmä
Avautumaton palko, yleensä 2-siemeninen, jää verhiön sisään.
Kasvupaikka
Kuivat niityt, kedot, tienvarret, pientareet.
Kukinta
Heinä–elokuu.
Uhanalaisuus
Silmälläpidettävä.

Apiloiden suvun tieteellinen nimi Trifolium viittaa kasvin kolmiosaisiin lehtiin. Ominaisuus ei suinkaan ole apiloiden yksinoikeus ja nimellä on aikojen kuluessa viitattu muihinkin kasvisukuihin. Apila on kuitenkin ylivoimaisesti tunnetuin kolmilehti ja kautta aikain suosittu symboli: esimerkiksi korttipakan ristin mallina on alun perin ollut apila. Monissa kielissä jopa yksi ja sama sana tarkoittaa sekä pelikorttien ristimaata että apilaa. Suomenkin vanhassa kansankielessä tunnetaan vastaava muoto, ristilehti. Kristinuskon levitessä Suomeen kansa alkoi pitää apilaa pyhän kolminaisuuden vertauskuvana ja arveli kasvin suojaavan amulettina kantajaansa pahalta.

Apiloistamme kauneimpiin kuuluva kelta-apila on meillä Suomessa muinaistulokas. Se lienee saapunut maahamme jo ennen kristinuskoa. Laji on ilmeisesti hyötynyt kaskeamisesta, sillä sen levinneisyyden painopiste on Etelä-Karjalassa ja Savossa, jossa kaskiviljely kesti pisimpään. Tyypillisimpiä kasvupaikkoja ovat Itä-Suomen vanhojen kaskimaiden niittytöyräät ja tienvarret; varsinaisilla ahoniityillä ja kedoilla kelta-apila ei menesty. Kalkkipitoista ja ravinteista alustaa laji näyttäisi karttavan.

Kelta-apilan kullankeltaisissa kukissa käy hyönteisiä, mutta se näyttäisi olevan vallitsevasti itsepölyttäjä, mikä ei ole aivan tyypillistä apiloille. Kelta-apila on keltakukkaisista apilalajeistamme yleisin, tosin se on harvinaistunut entisillä elinalueillaan maatalousmaiseman umpeenkasvamisen seurauksena; samaan aikaan se on kuitenkin levinnyt paikoin uustulokkaaksi. Se eroaa muista keltakukkaisista apiloistamme, pikkuapilasta (T. dubium) ja rentoapilasta (T. campestre) mm. lehtiensä perusteella: päätölehdykkä on kelta-apilalla ruoditon, muilla ruodillinen.

Kelta-apila

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji