Ukonkello

• Kasvumuoto

  Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt.

• Korkeus

  60–120 cm. Varsi haaraton, tylppäsärmäinen–lähes liereä, lähes kalju, ei ainakaan jäykkäkarvainen.

• Kukka

  Teriö kellomainen, 5-liuskainen, aluksi pysty, lopulta hieman nuokkuva, 35–60 mm pitkä, yhdislehtinen, vaalean sinipunainen tai valkoinen. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat kapeanpuikeita, lopulta siirottavia, kaljuja. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto runsaskukkainen terttu, kukat yksittäin tukilehtien lehtihangoissa, joskus alimpien tukilehtien hangassa kukintohaara, jossa 2–3 kukkaa.

• Lehdet

  Kierteisesti. Alimmat lehdet pitkäruotisia, herttamaisia–leveänpuikeita. Ruoti tavallisesti leveälti siipipalteinen. Ylemmät lehdet lähes ruodittomia, puikeita–suikeita. Lapa pehmeäkarvainen, matalaan toissahalaitainen.

• Hedelmä

  Pyöreä, vahvasuoninen, kalju, nuokkuva kota.

• Kasvupaikka

  Pihat, puistot, metsänreunat, lehdot, lehtoniityt. Koristekasvi.

• Kukinta

  Heinä–elokuu.

Kookas ja komea ukonkello ei Suomessa ole luonnonvarainen. Se esiintyy kuitenkin maamme eteläpuoliskolla melko usein viljelyjäänteenä tai -karkulaisena asutuksen tuntumassa. Hoitamattomanakin ukonkello voi säilyä lähimetsässä pitkään ja vaikuttaa lopulta luonnonkasvilta. Samoin käyttäytyy kellokukistamme myös vuohenkello (C. rapunculoides). Todennäköisemmin ukonkellon voi sekoittaa meillä alkuperäisenä kasvavaan varsankelloon (C. trachelium), jonka varsi on kuitenkin teräväsärmäinen ja karheakarvainen.

Ukonkello on varsin yleinen jo eteläisessä Ruotsissa aina Pohjanlahden lounaisrannikkoa myöten. Nåtön saarta Ahvenanmaan kaakkoiskulmalla pidettiin pitkään lajin pohjoisimpana etuvartioasemana, mutta nämäkin esiintymät on myöhemmin arvioitu ihmisen tuomiksi. Koska kaikki luonnossamme kasvavat ukonkellot ovat ilmeisesti uustulokkaita, laji on poistettu uhanalaisten lajien listalta. Paitsi silmäniloksi, ukonkelloa on viljelty myös ravinnoksi: ruusukelehtiä on käytetty alkukesästä pinaatin tai lehtivihannesten tapaan, paksuuntunutta juurakkoa puolestaan parsan tai maa-artisokan asemasta.

Maitokello & Maariankello

Campanula lactiflora & Campanula medium

Ukonkellon lisäksi koristekasveina viljellään monia muitakin kelloja. Maitokello lienee saanut nimensä joko himmeän sinisistä, melkein valkoisista kukistaan tai valkeasta maitiaisnesteestään. Maariankello puolestaan on helppo tunnistaa suurista, ruukkumaisista kukistaan, joiden väri voi olla sinisen lisäksi valkoinen tai vaaleanpunainen. Molemmat lajit ovat todellisia vanhan ajan perennoja, joita nykyään tapaa vain harvoin aitoina karkulaisina.