Kasvumuoto

Lyhytikäinen monivuotinen ruoho. Juuri vankka.
Korkeus

5–20 cm. Varsi rento–koheneva, runsashaarainen, tyvestä puutunut, kalju–yläosasta hieman nystykarvainen.
Kukka

Teriö säteittäinen, vaaleanpunainen–valkoinen, 5–8 mm leveä; terälehtiä viisi, 2,5–5 mm pitkiä, n. verholehtien pituisia. Verholehtiä 5, soikeita, tylppiä, kalvolaitaisia, tyveltä tummia. Heteitä 2–8 (harvoin 10). Emiö yhdislehtinen, 3-vartaloinen. Kukat yksittäin lehtihangoissa.
Lehdet

Vastakkain, ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa tasasoukka, tylppä tai lyhytotainen, möyheä(hkö), vaaleanvihreä. Korvakkeet leveän kolmiomaisia, kalvomaisia, kiiltäviä, pareittain yhdiskasvuisia.
Hedelmä

Munanmuotoinen, 3-liuskaisesti avautuva, 4–6 mm pitkä kota. Siemen siipipalteinen–palteeton.
Kasvupaikka

Merenrannat, rantaniityt, luodot, suolamaat.
Kukinta

Kesä–syyskuu.

Suolasolmukki kasvaa usein luodoilla, vedestä esiinpistävillä kivikasoilla ja ajoittain jopa veden pinnan alle jäävillä pintakivillä ja kareilla. Se ankkuroituu kallionrakoihin ja kivien väliin – juuri muita juurensijoja ei ole tarjollakaan – erityisen vankalla ja syvälle ulottuvalla juurellaan. Kasvi kestää hyvin veden voimaa, ajoittaista upoksiin jäämistä ja merisuolaa. Mantereella rantaniittyjen alaosien lietteiset painanteet tarjoavat kasvupaikkoja tälle pienuutensa takia heikolle kilpailijalle. Etenkin kesinä, jolloin vedenpinta on pääsääntöisesti matalalla, savi- ja liejurannoille muodostuu reheviä solmukkikasvustoja. Laji saattaa levittäytyä jopa normaalivesirajan alapuolelle, mutta nämä yksilöt useimmiten tuhoutuvat syksyllä veden noustessa. Suolasolmukki viihtyy myös merenrantojen suolamailla, jossa maaperä on huonosti vettä läpäisevää, eivätkä suolat huuhtoudu sadeveden mukana. Kesällä maa saattaa kuivua ja suolapitoisuus nousta entisestään, joskus maa muuttuu aivan valkoiseksi suolakiteistä. Vain harvat kasvit viihtyvät rannan suolavyöhykkeessä, joten pienikokoiselle suolasolmukillekin riittää tilaa. Kun meriveden vaikutus heikkenee, suolasta riippuvainen kasvillisuus taantuu ja häviää samalla kun sisämaan metsä- ja suokasvillisuus valtaa alaa. Suolasolmukki häviää suolapitoisuuden laskiessa liian alas sekä merenrantaniittyjen yläosissa että vähäsuolaisissa lahdissa ja jokisuistoissa. Paikoin sitä tavataan sisämaassa happaman myrkyllisten savimaitten miltei ainoana kasvina.

Suolasolmukin kukat ovat auki vain aurinkoisella säällä. Toisinaan tavataan myös vihreitä, avautumattomia, umpipölytteisiä kukkia ja itsepölytys lienee muutenkin yleistä. Hyönteispölytystäkin kyllä esiintyy, mistä todistaa esimerkiksi solmukkilajien risteytyminen. Samaankin suolasolmukkiin saattaa kehittyä kahdenlaisia siemeniä: kalvolaidattomia ja kalvolaitaisia – jälkimmäiset levinnevät paremmin rannalla puhaltavan tuulen mukana.

Merenrantojen solmukkien kanssa pitää olla tarkkana, sillä toisinaan rannoilla kasvaa myös punasolmukki (S. rubra) – toisaalta suolasolmukin voi tavata sisämaasta satunnaiskasvina. Lajit erottaa esimerkiksi tarkastelemalla niiden lehtien tyvellä olevia kalvomaisia korvakkeita. Usein punasolmukki on myös karvaisempi ja sen kukissa on enemmän heteitä. Vaikka Suomen kasvilajisto tunnetaan tarkoin, varsinkin pienet kasvit saattavat yllättää: verraten äskettäin havaittiin Ahvenanmaalla kasvavan kolmaskin solmukkilaji, merisolmukki (S. media). Korvakkeiden osalta merisolmukki muistuttaa suolasolmukkia. Merisolmukin varren tyvi on kuitenkin suolasolmukkiin verrattuna selvemmin puutunut ja sen kukissa on yleensä enemmän heteitä (8–10). Merisolmukki on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

Saltnarv

Taxonomi

Ordning

Familj

Tribus

Släkte

Art