Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Kukintoverso kehittyy keväällä ennen lehtiä. Juurakollinen.
Korkeus

20–45 cm, hedelmävaiheessa pitempi (kukintoverso). Varsi latvasta runsaskarvainen.
Kukka

Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä), Suomessa vain hedekasveja. Kukat muodostavat kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröjä. Mykerön kukat vaaleankellertäviä, haalistuvia, laitakukat kielimäisiä; kehräkukat torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto 5,5–8 mm, kehtosuomut tumman oliivinvihreitä–ruskehtavia, vain kärjestä lyhytkarvaisia. Mykeröitä 40–70, huiskilomaisena ryhmänä.
Lehdet

Kierteisesti. Kukintoverson lehdet ruodittomia, alimmat tuppimaisia, ylemmät suomumaisia, suikeita, kellanvihreitä tai jotkut ainakin reunastaan punertavia. Varsinaiset lehdet pitkäruotisia, lapa leveän kolmiomainen, n. 20 cm leveä, tyvestä molemmin puolin 2–4 liuskainen, päältä kaljuuntuva, alta tiheäkarvainen, tyviliuskat harittavia.
Hedelmä

Pähkylä, jonka päässä hapsihaivenia.
Kasvupaikka

Merenrantahietikot.
Kukinta

Toukokuu.
Uhanalaisuus

Äärimmäisen uhanalainen, rauhoitettu Ahvenanmaalla.

Rantaruttojuuri kasvaa Suomessa vakiintuneena vain yhdellä Itä-Helsingin saarella. Esiintymä on noin kahden aarin kokoinen, mutta vaikuttaisi olevan kasvussa. Rantaruttojuuri löydettiin Suomesta vuonna 1974, mutta mistä ja milloin kasvi saapui maahamme, on arvoitus. Se on saattanut levitä omin avuin ajelehtivana juurakkona saaren etelärannalle esimerkiksi Suomenlahden kaakkoisosaan laskevien jokien varsilta; toisaalta vanhoista huvilapuutarhoista on villiytynyt luontoomme koko joukko muitakin erikoisia kasveja. Rantaruttojuurella on sukulaistensa tapaan eri aikana kehittyvät kukinto- ja kasvuversot. Kukkivat varret nousevat maasta aikaisin keväällä, pitkäruotisten lehtien aika on vasta alkukesällä. Monet ruttojuuret ovat ainakin osittain kaksikotisia. Rantaruttojuuren emikukissa heteiden ponnet ovat surkastuneet ja hedekukissa emin sikiäin on vastaavasti kehittymätön. Meillä lajilla on havaittu vain hedekukintoja, joten koko esiintymä lienee yhtä ja samaa yksilöä, kloonia. Siemeniä tällä paikalla ei voi syntyä, joten kasvi ei ihan helposti pääse leviämään uusille kasvupaikoille. Ruttojuuret leviävät kyllä tehokkaasti kasvullisesti juurakkonsa avulla.

Rantaruttojuuri on tavattu meillä myös Ahvenanmaan Eckeröstä 1930-luvulla, mistä tämä tilapäiseksi jäänyt esiintymä kuitenkin hävisi. Itämeren rannoilla kasvia on monin paikoin Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa Gotlantiin saakka. Laji kasvaa harvinaisena Virossakin, mistä se saattaisi periaatteessa hyvinkin levittäytyä Suomenlahden saaristoon ja etelärannikkomme hiekkaisille merenrannoille. Rantaruttojuuri on helppo erottaa koristekasvina viljellyistä ja paikoin luontoomme karanneista ruttojuurista, etelänruttojuuresta (P. hybridus) heleänkeltaisten mykerökukintojensa perusteella – etelänruttojuuren kukinnot ovat punaiset. Vaaleankeltakukkaisella japaninruttojuurella (P. japonicus) varsilehtiä on tiheämmässä ja ne ovat suuremmat. Kukinnan jälkeiset lehdet ovat pyöreämpiä ja huomattavasti suurempia kuin rantaruttojuurella.

Spjutskråp

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art