Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Sipuli maansisäinen.
Korkeus

70–150 cm. Varsi jäykkä, haaraton, keskiosasta lehdekäs, kalju–karvainen, vihreä–violetti.
Kukka

Kehä säteittäinen, sinipunainen–tummanpunainen (harvoin valkoinen), n. 4–5 cm leveä. Kehälehtiä 6 kahtena samanlaisena kiehkurana, taakäänteisiä, sinipuna- tai ruskeatäpläisiä. Heteitä 6. Emiö yhdislehtinen, pitkävartaloinen, luottilevy 3-liuskainen. Kukinto 5–10(–20)-kukkainen terttu, kukat nuokkuvia.
Lehdet

Tyvellä 4–9 lehden kiehkuroina, latvassa kierteisesti. Lapa soikea–vastapuikea, litteä, silposuoninen, ehytlaitainen.
Hedelmä

Vastapuikea, 6-särmäinen, 3-lokeroinen kota.
Kasvupaikka

Pihat, puistot, puutarhat, metsänreunat, lehtimetsät. Koristekasvi, melko usein viljelyjäänne ja -karkulainen.
Kukinta

Heinä–elokuu.

Varjoliljan luontainen levinneisyys kattaa laajat alueet Euraasiaa ja ulottuu Viroon ja pohjoisessa Keski-Uralille saakka. Lisäksi lajilla on pitkä historia puutarhakasvina: Ruotsissa se on mahdollisesti tunnettu jo keskiajalla, meilläkin 1800-luvulta lähtien. Varjolilja karkaa kukkapenkistä herkästi luontoon asumusten liepeille ja jopa luonnonkasvin oloiseksi metsän asukkaaksi. Esiintymiä löytyy pitkin Suomea, paikoin laji on osoittanut menestyvänsä meikäläisissä oloissa viihtymällä samoilla paikoilla jo vuosikymmeniä.

Siemenistä tai sivusipuleista kehittyneet uudet taimet saattavat ensimmäisenä kesänään kerätä voimia yhden ainoan, lusikkamaisen lehden turvin. Myöhemmin varjolilja kasvattaa keväisin tiheän ruusukkeen, joka venyy kesän mittaan pitkien nivelvälien erottamiksi lehtikiehkuroiksi. Juhannuksen jälkeen latvaan avautuvien kukkien väri vaihtelee violetista valkoiseen ja punaisen eri sävyihin, yleensä niissä on lisäksi tummia täpliä. Voimakkaasti taakäänteiset kehälehdet saavat kukan näyttämään turbaanimaiselta ja yhden tulkinnan mukaan tämä olisi antanut aiheen eräänlaista turbaania tarkoittavasta sanasta johdettuun tieteelliseen lajinimeen. Kukat tuoksuvat vain illalla ja yöllä – pölytyksen suorittavat kiitäjäperhoset, jotka paikallaan leijaillen saavat imettyä mettä pitkällä imukärsällään. Kukinnan jälkeen kukkaperien alaspäin osoittava mutka kääntyy ylöspäin ja kodat päätyvät pystyasentoon. Lakastuttuaankin jäykkä varsi kannattelee hedelmiä lumen päällä – varjolilja on talventörröttäjä. Tuulen heilutellessa latvaa siemenet rapisevat kotien kuivia seinämiä vasten, kunnes varisevat ulos kyllin kovassa tuiskussa.

Varjoliljan tapaan karkailee myös ruskolilja (L. bulbiferum), mutta paljon niukempana ja monesti vahvemmin ihmisvaikutteisilla paikoilla. Tiikerililja (L. lancifolium) on niin ikään koristekasvina tuttu, mutta ei yhtä helposti villiytyvä.

Krollilja

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art