Kasvumuoto

1- tai 2-vuotinen. Pääjuuri haaraton, toisinaan suomuinen, juurakkomainen.
Korkeus

10–50 cm. Varsi koheneva–pysty, yleensä haarova, teräväsärmäinen, tyviosasta karvainen, yläosasta lehdetön.
Kukka

Säteittäinen, 6–15 mm pitkä. Teriö vaaleansininen, harvoin vaaleanpunainen tai valkoinen, yhdislehtinen, 5-liuskainen. Teriö ensin kapea, suppilomainen, liuskat aluksi yhdessä, erkanevat myöhemmin tyvestä alkaen, täysin auennut teriö tähtimäinen. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat kapean kolmiomaisia, teräviä. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, vartalo teriötä pitempi, 2-luottinen, luotit sinisiä, esiinpistäviä. Mykerömäinen ukinto runsaskukkainen, tiheä,15–25 mm leveä, tyvellä suomumaisia ylälehtiä. Kukinnot yksittäin pitkien varsien päissä.
Lehdet

Kierteisesti, tyvilehdet lyhytruotisia, varsilehdet ruodittomia. Lehtilapa tasasoukan suikea–kapean vastapuikea, ehytlaitainen–harvaan matalahampainen, aaltoreunainen.
Hedelmä

Pyöreähkö, 5-särmäinen, vahvasuoninen, kärkipuolelta avautuva kota.
Kasvupaikka

Kalliot, hietikot, mäenrinteet.
Kukinta

Heinä–elokuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen.

Harvinainen vuorimunkki kasvaa paikoitellen eteläisessä Suomessa. Hajaesiintymiä on pohjoisempanakin ja Liperissä lienee lajin pohjoisin luonnonvarainen esiintymä. Vuorimunkki kuuluu eteläiseen, meille ilmeisesti Litorina-lämpökaudella levinneeseen lajistoon – levinneisyys käy melko hyvin yksiin tammen kanssa. Levinneisyysalueensa äärirajoilla sinnittelevä lajin mieluisimpia kasvupaikkoja ovat kuivahkot, aurinkoiset kallionlaet ja mäet. Sopivilla paikoilla se voi olla hyvinkin runsas. Vuorimunkki ei meillä näytä toistaiseksi sanottavasti hyötyneen ihmistoiminnasta, mutta jo Etelä-Ruotsin nummimailla se on tavallinen rikkaruoho ojanpenkereillä ja valtateiden varsilla. Suomessa vuorimunkki on luokiteltu vuoden 2019 punaisessa kirjassa erittäin uhanalaiseksi.

Äkkiä katsottuna kukkiva vuorimunkki muistuttaa mykerökukkaisia kasveja tai purtojuuria. Kukinnossa on jopa tyvellä yksi tai useampi kiehkura suomumaisia ylälehtiä – selvä kehtomykerön piirre. Kukinto on kuitenkin mykerömäinen sarja ja yksittäisen kukan rakenne on kellokukkamainen: kukat ovat säteittäisiä, verhiö viisihampainen, teriö aluksi torvimainen, viisiliuskainen ja heteitäkin on viisi. Erotukseksi kellokukkien suvusta emiö on kaksilehtinen ja vastaavasti kota avautuu kahdella kärkiraolla.

Etelänmunkki & Iberianmunkki

Jasione laevis & Jasione crispa

Vuorimunkkeja (Jasione) tunnetaan kaikkiaan 18 lajia. Etelänmunkki on Suomessa luonnonvaraisena äärimmäisen harvinainen, sotatulokkaana maahamme saapunut, Keski-Euroopasta kotoisin oleva ja vuorimunkkia kovasti muistuttava. Sen alkuperäinen paikka Suomessa oli Kuusamo, mutta sitä on löydetty myös Pirkanmaalta. Molemmat munkit ovat myös koristekasveja, joiden siemeniä löytyy puutarhakaupoista.
Vielä kolmattakin munkkilajia voi löytyä puutarhoistamme: iberianmunkki on ainakin vielä pysynyt puutarha-aitojen sisäpuolella.

→ Etelänmunkin levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Blåmunkar

Taxonomi

Ordning

Familj

Släkte

Art