Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

20–60 cm. Varsi koheneva–pysty, haaraton–niukkahaarainen, pitkä- ja pehmeäkarvainen, yläosasta tummanpunainen.
Kukka

Kasvi 2-kotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä). Teriö säteittäinen, punainen (harvoin valkoinen), n. 2–3 cm leveä; terälehtiä 5, kärjestä 2-liuskaisia. Teriön nielussa pieni, liuskainen lisäteriö. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, pehmeä- ja nystykarvainen, hedekukissa kapea ja n. 10-suoninen, emikukissa tyveltä pullea ja n. 20-suoninen. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen ja 5-vartaloinen, 5-luottinen. Kukinto 3–20-kukkainen harsu huiskilo. Kukat tuoksuttomat.
Lehdet

Vastakkain, tyvilehdet ja alimmat varsilehdet pitkäruotisia, ylimmät varsilehdet ruodittomia. Lapa puikeansoikea–vastapuikea, ehytlaitainen, pehmeäkarvainen.
Hedelmä

Pyöreähkön tynnyrimäinen, kullanruskea, 9–14 mm pitkä, 10-liuskainen kota.
Kasvupaikka

Merenranta- ja puronvarsilepikot, lehdot, lehtoniityt, joenvarret, metsänreunat, pihat, pientareet, joutomaat, tunturinjyrkänteet. Myös koristekasvi.
Kukinta

(Touko–)kesä–elokuu.

Puna-ailakki tunnetaan kansan suussa myös nimellä samettikukka, mikä todennäköisesti johtuu kasvin pehmeäkarvaisuudesta. Joskus sitä on nimitetty myös tervakukaksi, kun lajia ei ole osattu erottaa oikeasta tervakukasta eli mäkitervakosta (Viscaria vulgaris). Tämä on kuitenkin kalju kallio- ja ketokasvi, puna-ailakki taas ei kasva juuri koskaan kuivilla paikoilla. Äärimmäisen emäksisillä serpentiinikallioilla siitä on tosin monen muun kohokkikasvin tapaan kehittynyt oma karvainen, matala, kapealehtinen ja pienikukkainen muotonsa.

Puna-ailakin tyypillisimpiä alkuperäisiä kasvupaikkoja ovat merenrannan tervaleppäkorvet, joista sille on omistettu oma kasvillisuustyyppinsä. Merenrantalehdoista puna-ailakki on karannut myös ihmisten maille. Se levisi sisämaahan vasta 1900-luvulla heinänviljelyn yleistymisen myötä, mutta on nykyään yksi yleisimmistä ruohoista niityillä, pientareilla, pihamailla ja erilaisissa lähimetsiköissä. Kauniin ja pitkään kestävän kukintansa ansiosta puna-ailakki on monen suosikkikukka ja usein siirretty puutarhankin koristukseksi. Laji esiintyy luontaisesti Kilpisjärven alueen metsävyöhykkeen rehevillä niityillä ja jokivarsilla, nousee tunturinkuvetta koivikkovyöhykkeelle ja kasvaa, joskin hyvin harvinaisena, jopa paljakassa.

Puna-ailakki kukkii päivällä ja sen tärkeimpiä pölyttäjiä ovat päiväperhoset, kimalaiset ja pitkäkieliset kukkakärpäset. Lähisukuinen, yöperhospölytteinen valkoailakki (S. latifolia) avaa kukkansa yöksi, mutta sen verran lajeilla on yhteisiä pölyttäjiä, että ne risteytyvät toisinaan. Risteymä on karvainen ja vaaleanpunakukkainen. Puna-ailakin harvinaisista valkokukkaisistakin muodoista valkoailakki on mahdollista erottaa lyhyemmän, osittain nystykarvaisen karvapeitteen ansiosta.

Tarhakohokki

Atocion armeria (Silene armeria)

Yksivuotinen, vahakohokkien sukuun kuuluva tarhakohokki muistuttaa puna-ailakkia, mutta on hiukan pienempi, kukat ovat tiheämmässä ja sen verhiö on kalju (puna-ailakilla karvainen). Tarhakohokki on meillä koristekasvi, joka saattaa villiytyä.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Rödblära

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art