Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakko vahva.
Korkeus
30–80 cm. Monivartinen. Varsi pysty, haaraton–latvasta lyhythaarainen, mykerön alta paksu, harvaan lyhytkarvainen, hieman karhea.
Kukka
Kukat muodostavat 3–4,5 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Mykerön kukat sinertävänpunaisia, laitakukat neuvottomia, vinon suppilomaisia, kärjestä liuskaisia; kehräkukat torvimaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehto tynnyrimäinen, kehtosuomut limittäin monessa rivissä, tav. vaalean punaruskeita, keskeltä tummempia, kärkilisäke kalvomainen, pyöreähkö, vanhemmiten liuskoiksi repeytyvä. Mykeröt tav. yksittäin latvahaarojen kärjissä.
Lehdet
Kierteisesti, alemmat ruodillisia, ylemmät ruodittomia, hieman johteisia. Lapa leveänsuikea–suikea, ehytlaitainen–harvahampainen, joskus alimmissa matalaliuskainen, harmahtava- ja lyhytkarvainen.
Hedelmä
Soikea, hieman litistynyt, vaaleanruskea pähkylä, jonka kärjessä joskus vähäisiä sukasia.
Kasvupaikka
Kuivat niityt, kedot, ahot, laitumet, metsänreunat, joutomaat, pientareet.
Kukinta
Heinä–elokuu.

Ahdekaunokki tunnetaan Etelä- ja Keski-Suomen rinneniittyjen ja pientareiden kauniina mykerökukkaisena. Mykerössä ensimmäisenä silmiinpistävät, suppilomaiset laitakukat ovat neuvottomia eli niissä ei ole lainkaan toimivia heteitä tai emejä. Niiden tehtävä on mainostaa kukintoa hyönteisille, jotta ne löytäisivät pieniä, torvimaisia kehräkukkia pölyttämään ja pähkylöitä kehittyisi. Kaunokit ovat ennen muuta mesipistiäisten suosiossa, mutta myös päiväperhoset ja kukkakärpäset ovat mieltyneet niiden kukkien sinivioletteihin värisävyihin. Ihmissilmääkin kaunokkien koristeellinen ulkonäkö miellyttää ja suvussa on monia koristekasveja. Meikäläisiäkin lajeja voi kokeilla puutarhassa, johon siirrettynä ne usein äityvät kasvamaan ja kukkimaan voimakkaasti.

Suomen vakinaiseen kasvilajistoon kuuluu kaunokkien suuren suvun lajeista vain sadasosa, neljä–viisi lajia, satunnaisesti tavataan muutamia muitakin luontoon levinneinä karkulaisina. Kotiutuneista kaunokkilajeistamme kolme komeilee sinipunaisin kukin: ahdekaunokin lisäksi nurmikaunokki (C. phrygia) ja ketokaunokki (C. scabiosa). Jo kertaalleen tai kahdesti pariliuskaiset lehdet erottavat harvinaisen ketokaunokin lähilajeistaan. Lisäksi sen mykeröiden kehtosuomujen kärki ei kuroudu jyrkästi erilliseksi lisäkkeeksi kuten kahdella muulla lajilla, vaan reunustaa suomun vihreää tyviosaa ohuena kaarena. Ahdekaunokin kärkilisäke on ruskea, paperimaisen ohut ja vain osittain liuskoiksi revennyt. Muutoin hyvin samannäköisen nurmikaunokin kärkilisäke on tavallisesti mustanpuhuva ja kauniin kampamaisesti ripsiliuskainen. Vaikka lajien kasvupaikkavaatimukset ovat hyvin samansuuntaiset, niitä ei usein tapaa yhdessä, sillä ahdekaunokin levinneisyys painottuu länteen ja suorastaan lounaaseen, nurmikaunokin puolestaan itään. Molemmat lajit ovat Suomessa vanhoja tulokkaita, jotka kasvavat asutuksen piirissä ja häviävät jos kasvillisuus palautuu luonnontilaiseksi metsäksi.

Rödklint

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art