Kasvumuoto

1-vuotinen (ylitalvinen) ruoho. Pääjuuri vankka, ruskea, punavioletiksi värjäävä.
Korkeus

15–45 cm. Varsi yläosasta niukasti haarainen, myötäkarvainen, tyvi punertava.
Kukka

Säteittäinen, 3 mm leveä. Teriö kellanvalkoinen, yhdislehtinen, kapean suppilomainen, 5-liuskainen, karvainen. Teriön torven yläosa sinertävä. Verhiö yhdislehtinen, syvään 5-liuskainen, liuskat kapeita, neulasmaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kukinto 1-haarainen viuhko eli kiemura, kukat tukilehdellisiä, tukilehdet muistuttavat varsilehtiä.
Lehdet

Kierteisesti. Tyvilehdet ruodillisia, palteisia, ylemmät varsilehdet ruodittomia. Lapa kapean puikea–suikea–vastapuikea, ehytlaitainen, molemmin puolin karvainen.
Hedelmä

4-osainen lohkohedelmä. Hedelmykset (lohkot) harmaanruskeita, nystermäpintaisia, 2–3,5 mm pitkiä.
Kasvupaikka

Viljapellot, kyläkalliot, joutomaat, satamat, lastauspaikat, ratapihat.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen.

Rusojuurten suvussa (Lithospermum), johon peltorusojuuri aiemmin luokiteltiin, on maailmanlaajuisesti noin 80 lajia. Suviruosojuurten suvussa (Buglossoides), johon peltorusojuuri (ketorusojuuri) on siirretty, on kymmenkunta lajia. Molemmista suvuista Suomessa tavataan vain yhtä lajia. Tieteellinen sukunimi Lithospermum tarkoittaa kirjaimellisesti kivisiemenistä, kuten muinaiset suomalaiset saivat usein hampaissaan tuta: entisaikaan leipään jäi usein peltorusojuuren erittäin kovia siemeniä. Suomalaisen nimiosansa ‘ruso’ laji on saanut värjäävästä sinipunaisesta juurestaan, jota naiset ennen vanhaan käyttivät mm. poskipunana. Tällä käytöllä on pitkät perinteet: löydösten perusteella peltorusojuurta on käytetty värikasvina ainakin 20.000 vuotta. Hempeästä puolestaan huolimatta peltorusojuuri on ollut meille ennen muuta rikkakasvi.

Peltorusojuuri oli monen muun peltorikkakasvin tavoin rukiin seuralainen. Nykyisin se on suuresti harvinaistunut ja monin paikoin lähes hävinnyt. Syynä ovat ennen kaikkea viljelytapojen muutokset. Taantuminen alkoi maankäsittelymenetelmien kehittymisen ja siemenviljan tehokkaan puhdistamisen myötä. Kylvökoneet, peltojen lannoittaminen ja rikkakasvimyrkyt viimeistelivät hävityksen. Monen muun peltorikkaruohon tavoin peltorusojuurikin lienee alun perin kotoisin Kaakkois-Euroopan aroilta, joskin sen luontaista esiintymisaluetta voidaan vain arvailla. Viljakaupan mukana laji on levinnyt lähes koko Eurooppaan ja meillekin viimeistään keskiajalla. Vieläkin se sinnittelee harvinaisena Lounais-Suomen kalliokedoilla ja tienpientareilla.

Rohtorusojuuri

Lithospermum officinale

Helmirusojuurten sukuun (Lithospermum) kuuluva monivuotinen, paksujuurakkoinen ja runsashaarainen rohtorusojuuri on Suomessa peltorusojuurtakin harvinaisempi rusojuuri. Sen terälehdet ovat tyveltä kyhmyisiä, verhiöiden kärjet tylpempiä, lehdet ovat puikeita, selvempisuonisia ja sivusuonet ovat helposti havaittavissa. Peltorusojuuren lehdet ovat enimmäkseen kapeanvastapuikeita ja lehdet yksisuonisia. Rohtorusojuuren hedelmykset ovat sileitä, peltorusojuuren nystyisiä.

→ Levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Sminkrot

Taxonomi

Familj

Tribus

Släkte

Art