Kasvumuoto

2-vuotinen ruoho.
Korkeus

40–100 cm. Varsi yläosasta runsaasti haarova, kalju, sinivihreä.
Kukka

Teriö säteittäinen, keltainen, n. 0,5 cm leveä; terälehtiä neljä, 3–4 mm pitkiä. Verholehtiä 4. Heteitä 6, joista 4 pitkää ja 2 lyhyttä. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen. Kukinto hedelmävaiheessa pitenevä terttu.
Lehdet

Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, alimmat pitkäruotisia, ruoti siipipalteinen, ylemmät varsilehdet ruodittomia, sepiviä. Lapa kalju, sinivihreä, alimpien lapa suikea, matalahampainen, ylimpien kapean pitkulainen, nuolityvinen, tav. ehytlaitainen.
Hedelmä

1-siemeninen, avautumaton, soikea–vastapuikea, litteä, laidasta palteinen, 12–18 mm pitkä, riippuva litu. Lituperä ohut, n. 7 mm pitkä.
Kasvupaikka

Kivikkoiset, hiekkaiset ja soraiset merenrannat, rakkolevävallit, joskus tienvarret, joutomaat.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.

Morsinko eli ‘morsiamen kruunu’ on saanut suomenkielisen nimensä laajasta kullankeltaisesta latvakukinnostaan. Kasvi kerää katseita vielä kuihduttuaankin, törröttäessään talven merituulen tuiverrettavana ja levittäessään siemeniään sen kuljetettavaksi. Morsingon siemenet ovat arkoja pakkaselle, minkä vuoksi lajin levinneisyys Suomessa on rajoittunut rannikon leudon ilmaston piiriin. Yleisimmillään laji on Saaristomeren eteläosissa, mutta esiintyy harvinaisena aina Merenkurkun tienoille saakka. Se kasvaa aivan alkuperäisen ulkosaaristokasvin oloisena kivi-, sora- ja hiekkarannoilla; erityisen näyttävänä se rehottaa maatuvilla rakkoleväkasoilla. Morsinko saattaa hyvin ollakin luontomme alkuperäislajistoa jonkin mantereisemman ilmastokauden ajalta: ulkosaariston kuiva, aurinkoinen alkukesä ja kylmä, tuulinen talvi ovat tyypillisiä aroilmaston piirteitä, jollaisiin morsinko näyttää sopeutuneen. Sen kotikonnuksi on ehdotettu myös Mustanmeren rantojen aroja, josta laji olisi voinut kulkeutua Itämeren rannoille ihmisen mukana. Kansainvälistä kauppaa käytiin jo vuosituhansia sitten ja viikinkien muinainen vesireitti, idäntie, ulottui Venäjän jokien kautta aina Konstantinopoliin asti.

Morsinko oli aikoinaan maineikas värikasvi, josta saatiin sinistä väriainetta. Viljellyssä kasvista saatiin kerättyä lehtisatoa pari–kolme kertaa kasvukaudessa. Lehdet upotettiin veteen, jossa niistä muodostui käymisen tuloksena indigovalkoista. Veteen uuttunutta väriainetta hämmennettiin, sillä hapettuessaan väriaineen esiaste muuttui indigonsiniseksi, joka erottui sinisenä saostumana. Vesi kaadettiin pois, sininen sakka kuivattiin ja käytettiin myöhemmin vaikkapa vihollisten pelotteluun sotaisissa kasvo- ja ihomaalauksissa tai rauhanomaisemmin villan ja tekstiilien värjäykseen. Viljelykasvina morsingon syrjäytti vasta 1500-luvulla intialainen indigokasvi, josta saatiin parempaa ja halvempaa siniväriä. Morsingon viljely elpyi hetkeksi 1800-luvun alussa, kun Napoleonin sodat keskeyttivät ulkomaankaupan, mutta lopulta halpatuonti Kaukoidästä syrjäytti lajin markkinoilta. Nykyään useimmat tekstiilivärit valmistetaan synteettisesti ja luonnonvärien käyttö on suuresti vähentynyt.

Vejde

Taxonomi

Ordning

Familj

Tribus

Släkte

Art