Samannäköisiä lajeja
seipi, siika, sorva, särki, säyne, toutain, turpa
Koko
25–35 cm, harvoin yli 2 kg. (Suomen ennätysvimpa ‘vain’ 0,764 kg.)
Ulkonäkö
Vimpa on aikanaan luettu lahnan sukuun ja se onkin pitkine peräevineen kuin matalaruumiinen lahna. Toutaintakin vimpa saattaa muistuttaa, mutta tästä lajista sen erottaa heti suun perusteella. Vimman hevosenkengän muotoinen suu on lyhyen, pyöreän kuonon alapuolella, toutaimen suuressa suussa taas alaleuka on yläleukaa pidempi. Vimman kuono muistuttaa eniten siian kuonoa, mutta siian rasvaevää vimmalla ei tietenkään ole. Vimman suomut ovat särkikalan suomuiksi pienehköt. Niitä mahtuu kylkiviivalle 57–63.
Väritys
Selkä on sinertävänharmaa ja kyljet hopeiset. Vatsa- ja rintaevien tyvet ovat punertavan kellertävät ja silmä keltainen. Kutuasussa vimpa on värikkäämpi. Selkä muuttuu lähes mustaksi ja kylkiin tulee kellerrystä. Koiraiden vatsapuolen evien tyvet, kiduskannen alue ja joskus koko vatsakin muuttuvat oranssin hohteiseksi.
Kutu
Nousee touko–kesäkuussa merestä jokiin kutemaan. Vimpa kutee kasvillisuudesta vapaalle voimakasvirtaiselle kivikko- tai sorapohjalle. Naaraat laskevat munansa koiraiden valtaamille ja puhdistamille reviireille yleensä kolmessa erässä.
Ravinto
Pohjaeläimet ja muiden kalojen mäti.
Levinneisyys ja elinympäristö
Vaikka vimpa on sisävesilaji, Suomessa sitä tavataan vain merialueilla ja niihin laskevissa joissa. Pohjoisrajana näyttää olevan Vaasan korkeus, jos kohta vanhoja tietoja joihinkin pohjoisempiinkin jokiin nousseista vimmoista on. Vimmat vaeltavat rannikolla syönnöksellä pienissä parvissa pohjan läheisyydessä. Ilmeisesti vimman vaellukset pitkin rannikkoa voivat olla hyvinkin pitkiä. Vimpakannat ovat Suomessa heikentyneet viime vuosisadan alusta. Vaikka vimman kutuvaellukset jokia ylös ovat lyhyempiä kuin lohikaloilla, on vimpakin kärsinyt jokien rakentamisesta.

Vimme

Taksonomi

Orden

Familie

Slekt