Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko vankka, vaakasuora tai mukulamainen.
Korkeus

30–70 cm. Monivartinen, varsi tylppäsärmäinen, tiheään siirottavakarvainen.
Kukka

Säteittäinen, 30–40 mm leveä. Terälehtiä 5, punertavansinisiä tai melko usein valkoisia, pyöreäkärkisiä. Verholehtiä 5, karvaisia, leveitä, otakärkisiä, selvästi terälehtiä lyhyempiä. Heteitä 10. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 5-luottinen. Kukat yleensä lähekkäin kaksittain lehtihangoissa tai verson latvassa. Kukkaperät osittain nuokkuvia.
Lehdet

Tyviruusukkeena ja varrella vastakkain. Tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia–ruodittomia, korvakkeellisia. Lapa pyöreähkö, kourasuoninen, syvään 7–9-liuskainen; liuskat suippoja, teräväkärkisiä, isohampaisia.
Hedelmä

5-osainen lohkohedelmä, kärkiosa nokkamainen, kypsyessään rullalle kiertyvä. Hedelmykset nystykarvaisia.
Kasvupaikka

Kylänpientareet, pihat, puutarhat, puistot, tienvarret, metsänreunat, venesatamat. Koristekasvi, yleisesti villiytynyt.
Kukinta

Heinä–elokuu.

Monista muista kurjenpolvista poiketen kyläkurjenpolven kukat ovat syvän sinivioletteja (tai valkoisia), eivätkä vaalean sinipunaisia. Suuret terälehdet ja säteittäiset, valkoiset tai purppuranpunaiset suonet vielä korostavat kukkien viehättävyyttä. Usein kukinta on hyvin runsasta, ja syksyllä kasvi saa vielä päällepäätteeksi hienon punavärin. Kyläkurjenpolvi onkin ollut jo kauan suosittu koristekasvi, joka on levinnyt pihamailta monin paikoin luontoomme Etelä- ja Itä-Suomessa Kuusamoa myöten. Pohjois-Suomeen se on lisäksi saapunut saksalaisen sotaväen huoltokuljetusten mukana toisen maailmansodan aikaan. Monista muista koristeeksi viljellyistä kurjenpolvista sen erottaa ehkä helpoiten lähes tyveen asti kapeiksi liuskoiksi jakaantuneesta ja sen vuoksi hieman repaleisen näköisistä lehdistään. Meikäläisistä lajeista se muistuttaa ehkä eniten metsäkurjenpolvea (G. sylvaticum), jonka varsi kuitenkin on särmätön, lehdet tylppäliuskaisemmat, kukkaperät pystyt ja kukat selvästi pienemmät.

Kurjenpolvien hedelmä on useimmiten viidestä emilehdestä muodostunut lohkohedelmä. Kurjennokkaa muistuttavassa keskirangassa on kiinni viisi pitkäsuippuista liuskaa. Eräillä lajeilla liuskat kääriytyvät kuivuessaan äkillisesti rullalle pienimmästäkin ulkoisesta häiriöstä ja sinkoavat siemenet katapultin lailla kauas maastoon. Toisilla lajeilla ne pysyvät avautumattomina ja leviävät esimerkiksi eläinten välityksellä. Kyläkurjenpolvi edustaa jälkimmäistä tyyppiä, joskin meillä sen leviämistä on selvästi eniten edesauttanut ihminen.

Tarhakurjenpolvi & Idänkurjenpolvi & Tummakurjenpolvi

G. x magnificum & Geranium himalayense & Geranium phaeum

Kyläkurjenpolvea muistuttavia, sini-, sinivioletti- tai ruskeanviolettikukkaisia, suomalaisissa puutarhoissa ja niiden liepeillä viihtyviä kurjenpolvilajeja ovat kyläkurjenpolven lisäksi ainakin tarha-, tumma- ja idänkurjenpolvi. Niistä suurimmat kukat on idän- ja tarhakurjenpolvella (4–5 cm) ja tummimmat tietysti tummakurjenpolvella (josta on myös vaaleampikukkaisia lajikkeita). Kaikki edellä mainitut ovat jossain päin planeettaamme ‘aitoja’ kurjenpolvilajeja tai risteymiä, joista näyttäviksi koristekasveiksi on jalostettu erilaisia versioita. Tarhakurjenpolvi on turkin- ja kaukasiankurjenpolven marto risteymä. Sen kukat ovat isoja (jopa 5 cm) ja terälehdet yleensä lanttokärkisiä.

→ Tarhakurjenpolven levinneisyyskartta

→ Idänkurjenpolven levinneisyyskartta

→ Tummakurjenpolven levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Engstorkenebb

Taksonomi

Klasse

Orden

Familie

Slekt