Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty.
Korkeus

30–60 cm. Varsi haaraton–yläosasta haarova, yläosasta niukkakarvainen–kauttaaltaan lähes kalju.
Kukka

Kukat muodostavat puolipallomaisia, 2–3 cm leveitä, kehtosuomujen suojaamia kukkamaisia mykeröitä. Teriö hieman vastakohtainen, sinivioletti, harvoin valkoinen, yhdislehtinen, suppilomainen, 4-liuskainen, liuskat samankokoisia, kukat samankokoisia. Verhiö pieni, matalaan 5-liuskainen. Heteitä 4. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 2-luottinen. Kehtosuomut kapeanpuikeita, ripsilaitaisia, verhiömäisesti mykerön alla. Mykeröt yksittäin varren ja haarojen päässä, sivumykeröt latvamykeröä pienempiä, tav. emikukkaisia.
Lehdet

Vastakkain, ruodillisia. Lapa suikea–soikea, teräväkärkinen, ehytlaitainen, nahkea, kalju, kiiltävä.
Hedelmä

Karvainen, n. 5 mm pitkä pohjuspähkylä.
Kasvupaikka

Tuoreet niityt, rannat, metsänreunat, rehevät korvet, suonlaitametsät, laidunmetsiköt, lehdot, pellon- ja tienpientareet.
Kukinta

Elo–syyskuu.

Purtojuurta on aikoinaan käytetty värinä, mausteena, teenä ja rohdoksena syyhyyn, rohtumiin, tulehduksiin, märkiviin haavoihin, jopa kuppaan ja ruttoon. Legendan mukaan näin monin tavoin ihmistä hyödyttänyt kasvi ei miellyttänyt paholaista. Sielunvihulainen koetti päästä purtojuuresta eroon puremalla siltä juuren pois. Purtojuuren pystyjuurakko todellakin lahoaa vanhuuttaan kärjestään, aivan kuin se olisi purtu poikki altapäin. Tähän viitannee kasvin suomenkielinen nimikin ja samaa perua on myös tieteellinen sukunimi, joka tulee latinan teonsanasta succidere ’katkasta tyveltä’ tai ’niittää’. Purtojuuri on hyödyllinen muillekin kuin ihmisille: loppukesän myöhäisimpiin kukkijoihin lukeutuva laji on elintärkeä talvehtimaan valmistautuville hyönteisille, etenkin päiväperhosille, mutta myös mehiläisille, kukkakärpäsille ja kovakuoriaisille.

Purtojuuren mykerömäinen kukinto on samantapainen kuin sukulaisellaan ruusuruoholla (Knautia arvensis), jonka lehdet ovat kuitenkin varren keskiosassa pariliuskaisia ja mykerön laitakukat paljon muita isompia. Luontaisilla kasvupaikoilla lajeja näkyy harvoin yhdessä. Toisin kuin kuiviin hiekka- ja moreenimaihin mieltynyt sukulaisensa, purtojuuri suosii savikoita. Purtojuuren ehkä tyypillisin alkuperäiskasvupaikka, Lounais-Suomen savikoiden sankka kuusikko, on raivattu jo ajat sitten pelloiksi. Laji kuitenkin koristaa monenlaisten metsittyneiden peltojen laiteita ja aukkoja, kosteita niittyjä, rantoja, lettoja, lähteikköjä, merenrannoilla soistuneita kallioaltaitakin. Purtojuuren ja ruusuruohon levinneisyysalueet ovatkin miltei toistensa peilikuvia: edellinen painottuu länteen ja lounaaseen, missä jälkimmäinen on puolestaan harvinainen. Myös purtojuuren pohjoisraja tulee vastaan etelämpänä, jo Keski-Suomen etelärajoilla. Lajin rannikko- ja sisämaaesiintymien välissä on selvä vyöhyke, jolta kasvi puuttuu. Se juontuu kenties muutaman vuosituhannen takaa, jolloin jääkauden jälkeinen lämpökausi muuttui viileämmäksi kaudeksi ja pysäytti monen muun kasvin ohella purtojuurenkin leviämisen. Myöhemmin laji on levinnyt muualta nuoremmille merenrannoille.

Taksonomi

Orden

Familie

Slekt