Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt.
Korkeus
40–100 cm. Varsi haaraton, teräväsärmäinen, karheakarvainen, usein punertava.
Kukka
Teriö kellomainen, 5-liuskainen, sisäpuolelta karvainen, aluksi pysty, lopulta hieman nuokkuva, 25–45 mm pitkä, yhdislehtinen, sinipunainen tai joskus valkoinen. Verhiö yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat puikean kolmiomaisia, pystyjä, karvaisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 3-luottinen. Kukinto usein katkonainen latvaterttu, kukat 1–4 kukan viuhkoissa.
Lehdet
Kierteisesti. Tyvilehdet ja alimmat varsilehdet pitkäruotisia, herttamaisia–puikeita. Lehtiruoti tyveltä kapealti siipipalteinen. Ylemmät lehdet ruodittomia, puikeita–puikean suikeita. Lapa toissahalaitainen, karheakarvainen.
Hedelmä
Pyöreähkö, karvainen, nuokkuva, tyvipuolelta avautuva kota.
Kasvupaikka
Lehdot, lehtopensaikot, metsänreunat, lehtoniityt. Myös koristekasvi.
Kukinta
Heinä–elokuu.

Kellokasvien latinankielinen nimi Campanula on kelloa (esim. karjankello) tarkoittavan campa -sanan diminutiivi ja tarkoittaa siis pientä kelloa. Suomenkieliset nimet antavat puolestaan vihjeen kukan koosta: isokukkaiset lajit on useimmiten omistettu isoille eläimille, pienikukkaiset pienille. Varsankellon ruotsinkielinen nimi nässelklocka, ‘nokkoskello’ on ehkä vielä osuvampi: lajin herttamaiset tai puikeat, kahteen kertaan sahalaitaiset lehdet todella muistuttavat melkoisesti nokkosenlehtiä. Usein varjoisilla kasvupaikoilla vain pieni osa versoista kukkii, joten varsankellokasvustoa saattaa erehtyä luulemaan nokkospöheiköksi.

Vaatelias varsankello on alkuperäinen kasvi Ahvenanmaan ja lounaisen saariston kalkkivaikutteisissa pähkinälehdoissa ja pähkinävaltaisissa sekametsissä. Lisäksi se kasvaa Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla lähellä nykyistä kaakkoisrajaamme, joten itäisestä Suomesta saattaa hyvinkin löytyä vielä tuntemattomia luontaisia esiintymiä. Laji vaatii runsasravinteista, humuspitoista ja paksumultaista maata viihtyäkseen. Varsankelloa kasvatetaan joskus myös koristekasvina, ja ainakin osa esiintymistä on ilmeisesti viljelyalkuperää.

Toinen samanlaisilla puolivarjoisilla ja runsasmultaisilla kasvupaikoilla viihtyvä kellokukka on kookas ja komea ukonkello (C. latifolia). Laji on tuotu meille etelämpää koristekasviksi, mutta on monin paikoin levinnyt puutarhojen ulkopuolellekin. Sen erottaa varsankellosta liereän varren ja verhiönliuskojen tuntomerkkien perusteella.

Nesleklokke

Taksonomi

Orden

Familie

Slekt