Mäntykukkalajit / alalajit

Kangasmäntykukka (Hypopitys monotropa / Montropa hypopitys ssp. hypopitys)
Kaljumäntykukka (Hypopitys hypophegea / M. h. ssp. hypophegea)
Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Lehtivihreätön loiskasvi.
Korkeus

15–25 cm. Varsi mehevä, oljenkeltainen (joskus punertava tai ruskehtava).
Kukka

Teriö kellomainen, kalpeankeltainen–kellanvalkoinen (harvoin punainen), (10–)15 mm pitkä; terälehtiä 4–5, harvakarvaisia–kaljuja, 9–13 mm pitkiä. Verholehtiä 4–5. Heteitä 8. Emiö yhdislehtinen, 1-vartaloinen, 1-luottinen, karvainen. Kukinto n. 10-kukkainen terttu, kukat nuokkuvat, heikosti vaniljantuoksuiset.
Lehdet

Kierteisesti, ruodittomia, suomumaisia, leveänsoikeita, lehtivihreättömiä, kellanvalkoisia.
Hedelmä

Karvainen, pysty kota. Hedelmien kypsyessä kukinto suoristuu ja säilyy seuraavaan kesään.
Kasvupaikka

Mäntykankaat, sekametsät, harjut, kallionpainanteet, joskus lehdot. Männyn seuralainen.
Kukinta

Heinä–elokuu.
Uhanalaisuus

Kaljumäntykukka on luokiteltu vaarantuneeksi.

Loppukesällä kulkija saattaa hyvällä tuurilla kohdata Etelä- ja Keski-Suomen havumetsissä aavemaisen kelmeän, lehtivihreättömän mäntykukan. Suomalainen nimi viittaa lajin luonteenomaisimpiin kasvupaikkoihin, mäntykankaisiin, tieteellinen nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä männyn alla kasvavaa erakkoa. Laji on kieltämättä hieman erakkoluonteinen, sillä esiintymät ovat usein pieniä, erillisiä versoryhmiä etäällä toisistaan. Lisäksi mäntykukka kukkii vasta kun useimmat muut metsäkasvit ovat jo kukkineet ja saattaa pitää välivuoden tai useammankin näyttäytymättä lainkaan maan pinnalla. Monesti ankarakin etsintä otollisen näköisillä tai tunnetuilla kasvupaikoilla päättyy pettymykseen. Lakastunut verso jää tummanruskeana törröttämään talveksi, jolloin siemenet leviävät tuulen matkassa etäällekin emoyksilöstä. Ruskettunut ranka on usein jäljellä vielä seuraavanakin kesänä, mutta sulautuu ympäristöönsä niin hyvin, että sen vieritse tai yli tarpoo helposti kasvin olemassaoloa huomaamatta.

Nykytiedon mukaan mäntykukkia on meilllä 2 lajia, kangas- ja kaljumäntykukka, joita aiemmin pidettiin saman lajin (mäntykukka) alalajeina. Mäntykukat pystyvät elämään vuosikausia täysin maanalaisena korallimaisen, hauraan ja mehevän juuristonsa varassa. Mäntykukat ovat loisia, jotka ottavat ravinteet ja veden isäntäkasvinsa, tavallisimmin männyn, juurista sienirihmojen välityksellä. Välittäjäsienenä voi toimia mikä tahansa tavallisista männyn seuralaistateista, kuten jyväs-, kangas- ja samettitatti. Lienee makuasia, pitääkö mäntykukkia pikemmin puun vai tämän sienikumppanin loisina. Mäntykukkien kukintoversot työntyvät maasta, kun sienijuurenkin kasvu on kiihkeintä: hyvää sienivuotta enteilevä sateinen kesä saa kankaan kukkimaan myös mäntykukkia.

Tavallisemman mäntykukan, kangasmäntykukan kukinto on harvakarvainen. Ahvenanmaan ja lounaisrannikon lehdoissa kasvava harvinainen kaljumäntykukka on nimernsä mukaisesti karvaton. Kaljumäntykukan kukkien määrä on myös pienempi ja sen kukat ovat hiukan leveämpiä. Parhaiten lajit / alalajit tunnistaa hedelmäasteella, sillä kaljumäntykukan hedelmät ovat pyöreämmät.

Suomen luonnossa kasvaa mäntykukan lisäksi muutama muukin, osittain tai kokonaan loisiva, lehtivihreätön kasvi. Niitä ovat suomukka (Lathyraea squamaria), harajuuri (Corallorhiza trifida), pesäjuuri (Neottia nidus-avis), metsänemä (Epipogium aphyllum) ja humalanvieras (Cuscuta europaea).

→ Kaljumäntykukan levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Gewöhnlicher Fichtenspargel

Taxonomie

Klasse

Ordnung

Familie

Gattung

Art