Viherjäsenruoho

• Alalajit

  Höröjäsenruoho (ssp. annuus)
  Suppujäsenruoho (ssp. polycarpos)

• Kasvumuoto

  1- tai 2-vuotinen ruoho. Joskus mätästävä.

• Korkeus

  5–25 cm. Varsi rento–pystyhkö, haarova, jäykkä, joskus alaosasta punertava.

• Kukka

  Teriö puuttuu. Verhiö säteittäinen, vihreä, n. 3–4 mm leveä, yhdislehtinen, 5-liuskainen, liuskat suippoja, kapealti kalvolaitaisia. Heteitä 2–5. Emiö yhdislehtinen, 2-vartaloinen, 2-luottinen. Kukat tiheinä sykeröinä varren latvassa, joskus kukkia myös lehtihangoissa. Tukilehdet tav. osakukintojen yläpuolelle ulottuvia.

• Lehdet

  Vastakkain, ruodittomia, pareittain yhdistyvisiä, usein lievästi käyristyneitä. Lapa tasasoukka–neulasmainen, ehytlaitainen, tyviosasta karvainen, puhtaanvihreä.

• Hedelmä

  Verhiöön kiinnikasvanut, 2–4 mm pitkä pähkylä. Verhiönliuskat yläviistoja–sisäänkääntyneitä.

• Kasvupaikka

  Kalliot, kedot, hietikot, viljelymaat, joutomaat, kadut, tienvieret, pientareet.

• Kukinta

  Kesä–syyskuu.

Viherjäsenruohon nimi on osuva: kasvista ei juuri muita värejä löydy ja nivelikkäiden, maassa polveilevien varsien voisi kuvitella olevan jonkin otuksen raajoja. Kukat ovat niin pienet ja huomaamattomat, että ne taitavat jäädä monelta kokonaan huomaamatta. Niistä puuttuu värikäs teriö, eikä mettä erity, joten eivät ne hyönteisiäkään kiinnosta. Itsepölytyksen tuloksena syntyy kuitenkin pähkylöitä, siemenmäisiä, avautumattomia hedelmiä. Kukkapohjus kovettuu kypsyvän pähkylän ympärille kovaksi koppuraksi, mistä kasvi on saanut tieteellisen sukunimensä: skleros, ‘kova’, anthos, ‘kukka’. Huolimatta tieteellisestä lajinimestään, annuus eli yksivuotinen, laji voi talvehtia nuorena yksilönä lumen alla.

Suomessakin viherjäsenruoho on ihmisen seuralainen, tosin jo niin vanha ja vakiintunut, että sitä on vaikea mieltää tulokkaaksi luonnossamme. Se korvaa usein taajaan asutuilla seuduilla luontaisen jäkälikön. Liian voimakas tallaus on jopa viherjäsenruoholle liikaa ja sekin häviää kaikkein poljetuimmilta paikoilta.

Viherjäsenruoho muuntelee paljon ja myös perimältään erilaisia kantoja on monia. Osuvasti ja hauskasti nimetyistä alalajeista suppujäsenruoho (ssp. polycarpos) on kasvutavaltaan tiivis ja sen varren nivelvälit ja lehdet ovat lyhyitä. Sen leveähköt, lyhyet verhiönliuskat ovat hedelmävaiheessa sisäänpäin kääntyneet ja supullaan. Se on selvemmin keto- ja kalliokasvi kuin meillä rikkaruohona kasvava höröjäsenruoho (ssp. annuus), joka on kasvutavaltaan harittavahaarainen, pitkälehtinen ja -nivelinen. Sen kukat ovat avoimempia ja niitä on myös lehtihangoissa, toisin kuin suppujäsenruoholla. Verhiönliuskat ovat kapeita, suippoja ja hedelmävaiheessakin hieman höröllään. Lähisukuisen vaaleajäsenruohon (S. perennis) voi erottaa leveästi valkolaitaisista verhiönliuskoista; viherjäsenruoholla kalvolaita on alalajista riippumatta kapea. Vaaleajäsenruoho on yleisväritykseltään harmaanvihreä, viherjäsenruoho pikemmin puhtaanvihreä. Lajit kasvavat harvoin yhdessä, sillä niiden mieltymykset poikkeavat toisistaan. Monivuotinen vaaleajäsenruoho menestyy muiden kasvien rinnalla hietikoilla ja niittymailla, mutta ei tule toimeen yksivuotisen viherjäsenruohon suosimilla epävakailla kulttuurimailla.