Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Juurakko lyhyt, pysty–vino, suomuinen, monijuurinen.
Korkeus

15–30 cm. Varsi lehdetön, karvainen vana.
Kukka

Teriö säteittäinen, suppilomainen, kirkkaan keltainen ja oranssitäpläinen, 8–15 mm leveä, yhdislehtinen, kapeatorvinen, 5-liuskainen, liuskat lovipäisiä. Verhiö kapean kellomainen, särmikäs, kellertävän vihertävä, liuskat lyhytsuippuisia, odallisia. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto tiivis, toispuolinen, 4–30-kukkainen sarja kukkavanan päässä.
Lehdet

Ruusukkeena; ruoti lapaa lyhyempi, siipipalteinen. Lapa pitkänpuikea, tylppä- tai herttatyvinen, kärjestä pyöristynyt, laita epätasaisen hampainen–nirhainen, pinta kurttuinen, päältä harva-, alta etenkin nuorena tiheäkarvainen.
Hedelmä

Pitkänomainen, pulleahko, 5-liuskaisesti avautuva, 11–15 mm pitkä kota. Siemenet litteitä, tummia ja nystermäisiä.
Kasvupaikka

Lehdot, lehtoniityt, rehevät rinneniityt, pientareet. Myös koristekasvi ja viljelykarkulainen.
Kukinta

Touko–kesäkuu.

Kevätesikon tieteellinen nimi, suomennettuna ‘kevään pikku ensimmäinen’, kertoo kasvin aikaisesta kukinnasta, ja saman vahvistaa suomalainen nimi: ‘esikko’ on esikoinen -sanan muunnelma. Monissa muissa kielissä esikon toisintonimenä on (ollut) arvoituksellinen ’taivaan avaimet’, Skandinaviassa esimerkiksi ruotsalaisten ’himmelsnyclar’ ja ’Sankt Pers nyclar’ (nykyisin nimi kuuluu miehenkämmekälle) sekä norjalaisten ’Marie-nälkebånd’. Nimitykset lienee perua keskiaikaisen avainnipun ja kevätesikon kukinnon yhdennäköisyydestä. Klassisen tarun mukaan taivaan portin kultaiset avaimet päätyivät maahan, pudottuaan Neitsyt Marian tai Pyhän Pietarin kädestä. Versiosta riippuen joko enkeli tai jokin korkealle lentävä lintu kuten kotka, haukka tai kiuru palautti avaimet omistajalleen, mutta putoamiskohtaan kasvoi tapahtuman muistoksi kullankeltaisin kukin kukkiva kevätesikko.

Suomessa lajin kansannimet ovat olleet maanläheisempiä, esimerkiksi lehmänkieli, lehmäntissi, orhinpää ja maitokukka. Nimeämisinto lienee osaltaan perua kasvin monipuolisesta hyötykäytöstä: hyvän tuoksuista juurta on käytetty liman irrottajana ja lisäämään virtsan ja hien eritystä, kukista on haudutettu teetä, tehty primulaviiniä ja nuoria lehtiä on syöty salaattina. Kevätesikko on kuitenkin meikäläisistä esikkolajeista ainoa myrkyllinen, joten sen kotikäyttöä ei voi suositella. Myrkytystietokeskuksen mukaan esikot (Primula) ovat myrkyllisiä, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. Manner-Suomessa kasvi on niin harvinainen, että se on muutenkin syytä jättää rauhaan. Parhaat mahdollisuudet sen näkemiseen on lounaissaariston ja Ahvenanmaan keväisillä lehtoniityillä. Kevätesikko onkin Ahvenanmaan maakuntakukka.

Kevätesikon sekoittaa helposti lehtoesikkoon (nimi aiemmin etelänkevätesikko, P. elatior). Jälkimmäisen verhiö on tiukempi (kevätesikolla on väljempi ‘kaulus’). Toinen erottava tekijä on lehden muoto: kevätesikon puikean lehtilavan levein kohta on tyvellä, lehtoesikon soikean lavan puolessavälissä.

Kevätesikko

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji