Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho. Voimakas paalujuuri.
Korkeus

40–60 cm. Varren alaosa ja lehtiruodit harvaan pitkäkarvaisia.
Kukka

Säteittäinen, 2–3 cm leveä. Terälehtiä 4, keltaisia. Verholehtiä 2, nuppuvaiheessa karvaisia ja vihreitä, myöhemmin keltaisia, karisevat kukan auetessa. Heteitä 12–30. Emiö yhdislehtinen, 2-lukuinen. Kukinto 3–6-kukkainen, lehtihankainen sarja.
Lehdet

Kierteisesti, ruodillisia. Lapa parilehdykkäinen, alta siniharmaa ja karvainen. Lehdykät pyöreähköjä, hieman liuskoittuneita, liuskat tylppähampaisia.
Hedelmä

Hoikka, 3–5 cm pitkä, kalju, pysty, 1-lohkoinen, tyvipuolelta ensiksi raottuva, litua muistuttava kota. Mustissa siemenissä valkoinen lisuke (elaiosomi).
Kasvupaikka

Puutarhapensaikot, kyläkivikot, lehtokallioiden pengermät.
Kukinta

Touko–elokuu. (Saattaa kukkia vielä myöhään syksyllä.)

Keltamon kukissa ei erity lainkaan mettä, vaan pölytyksestä huolehtivat siitepölyä ravinnokseen etsivät hyönteiset – itsepölytyskin käynee päinsä. Pienissä, mustissa siemenissä on mehevä lisäke, elaiosomi, josta muurahaiset pitävät ja siemeniä kuljetellessaan tulevat levittäneeksi keltamoa uusille kasvupaikoille. Muurahaisia syövien lintujen, kuten tikkojen ja käenpiian siivin siemenet saattavat levitä pitemmällekin, mutta tehokkaimmin kasvin kaukoleviäminen lienee meillä tapahtunut ihmisen avustuksella.

Muinaistulokkaaksi luokiteltua keltamoa on ennen vanhaan käytetty lääkekasvina ja mahdollisesti myös viljelty. Keltamo on myrkyllinen, etenkin sen punaisenkeltainen maitiaisneste, jota vuotaa katkaistun kasvin murtumapinnoista. Myrkytystietokeskuksen mukaan keltamo on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita. Tavallisimmin keltamo kasvaakin kulttuurin piirissä, esim. vanhoilla asuinpaikoilla. Toki se voi esiintyä alkuperäisen lajin tavoin lehdoissakin, mutta silloinkin vain harvoin kaukana asutuksesta. Hyvällä onnella keltamosta voi löytää myös harvinaisen moniterälehtisen version.

Keltamo

Taksonomia

Lahko

Heimo

Alaheimo

Suku

Laji