Kasvumuoto
Monivuotinen ruoho.
Korkeus
15–50 cm. Varsi koheneva–pysty, usein monivartinen, rönsytön.
Kukka
Teriö vastakohtainen, violetinpunainen (joskus vaaleanpunainen–valkea), 12–18 mm pitkä, tyveltä yhdislehtinen, perhomainen (terälehtiä 5, joista ylinnä purje, sivuilla siivet ja alimmaisena kahdesta terälehdestä muodostunut venho). Verhiö 5-liuskainen, kauttaaltaan karvainen, alin liuska muita pitempi. Heteitä 10. Emiö 1-lehtinen ja 1-luottinen. Kukinto perätön–lyhytperäinen, tiheä, lähes pallomainen ryhmä, usein 2 kukintoa yhdessä.
Lehdet
Kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa 3-lehdykkäinen, lehdykät suikeita–soikeita, ehyt–nirhalaitaisia, useimmiten vaalealaikkuisia. Korvakkeet puikeat, otapäiset, ruotiin pitkälti yhteenkasvaneet.
Hedelmä
Avautumaton palko, jää verhiön sisään.
Kasvupaikka
Pellot, niityt, pientareet, joutomaat, pihat, laidunmetsät, metsänreunat, rannat, kalliot. Myös rehukasvi.
Kukinta
Kesä–syys(–loka)kuu.

Puna-apila on maailman tärkeimpiä rehukasveja ja timotein ohella myös kotoisten kylvönurmiemme tärkein laji. Se on ravintoainekoostumukseltaan erinomaista rehua karjalle, mutta sopii ennakkoluulottoman ihmisenkin syötäväksi. Nuoria, kukkimattomien kasvien lehtiä voi sekoittaa salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin, tosin ainakin aluksi kannattaa pitäytyä pienissä määrissä, sillä luonnonkasvien voimakas maku vaatii totuttelua. Nuorista kukista saa hauduttamalla hyvää teetä, kunhan sekoittaa sen muihin kasveihin tai nauttii laimeana. Onpa puna-apilalla ollut rohdoskäyttöäkin: apilankukkateen on todettu vaikuttavat limaa irrottavasti, virtsaneritystä lisäävästi, tulehduksia estävästi ja antiseptisesti.

Viljelyn jäljiltä puna-apila kasvaa usein pientareilla, mutta sieltä ei kasveja kannata ruokapöytäänsä kerätä: tienvierillä kasvavat apilat keräävät itseensä haitallisia aineita, kuten kadmiumia ja asfalttipölyä. Puna-apila kasvaa myös luonnonkasvin kaltaisena kallioisessa maastossa ja rannoilla ja alkuperäinen puna-apila onkin meillä muinaistulokas. Luontaiset rodut ovat pitkälti sekoittuneet toisiinsa ja viljelylajikkeisiin, jotka sentään usein erottaa pehmeä- ja onttovartisina, isokasvuisina, iso- ja joskus vaaleampikukkaisina. Uusimmissa tetraploidisissa, kromosomistoltaan nelinkertaisissa, viljelylajikkeissa ristipölytteisyys ei ole yhtä ehdotonta kuin apiloissa yleensä. Puna-apilan siementuotanto on meillä ollut aiemmin ongelmallista.

Puna-apilan erottaa samankaltaisesta metsäapilasta (T. medium) mm. lehtien avulla. Puna-apilan lehdykät ovat keskeltä valkolaikkuisia ja muodoltaan lyhyempiä ja leveämpiä kuin metsäapilan pitkänomaiset ja laikuttomat lehdykät. Lisäksi metsäapilan kukinto on pitkäperäinen, hieman harvempi ja teriö väriltään tummempi. Puna-apilasta tavataan meillä kahta muotoa: niittypuna-apila (var. pratense) ja peltopuna-apila (var. sativum). Niistä jälkimmäinen saattaa muistuttaa metsäapilaa kukintoperänsä ansiosta. Peltopuna-apilan kukinnot ovat usein pareittain.

Puna-apila

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji