Kasvumuoto

Monivuotinen vesi- ja rantakasvi. Juurakko pitkä, vaakasuora. Usein tiheitä kasvustoja muodostava.
Korkeus

10–60 cm. Varsi haaraton, ontto, vihreä, ilmaversoissa pysty–koheneva, uposversoissa rento.
Kukka

Terä- ja verholehdet surkastuneet, kukka pieni, n. 1 mm leveä. Heteitä 1. Emejä 1, luotti siimamainen, haaraton. Kukat lehtihangoissa.
Lehdet

Kiehkuroissa, ruodittomia. Lapa tasasoukan neulasmainen, suippo, ehytlaitainen, kalju, uposlehdissä ohut ja veltto. Lehtikiehkurassa tav. 8–12 lehteä (upoksissa 12–16), lehdet nivelväliä pitempiä.
Hedelmä

Soikea, tynnyrimäinen, 2–3 mm pitkä pohjuspähkylä.
Kasvupaikka

Lammikot, järvien ja merenrantojen lahdet, joet, purot, ojat, savikuopat, mutahaudat. Tavallisesti matalassa tai matalahkossa vedessä, joskus kokonaan upoksissa.
Kukinta

Kesä–elokuu.

Vesikuuset on helppo tuntea kuusimaisesta ulkoasustaan – lampareissa ja lätäköissä levittäytyvät pienet kasvustot ovat kuin kuusimetsän pienoismalleja. Tavallisesti vesikuusi kasvaa puolittain veden päällä, puolittain vedenalaisena, mutta saattaa kasvaa myös vesirajassa kokonaan kuivan maan puolella tai syvemmällä kokonaan upoksissa. Vesikuusi sietää hyvin monenlaisia oloja ja jopa lievä likaantuminen näyttää olevan lajille eduksi – uposkasvustot kyllä kärsivät rehevöityneiden vesien sameudesta. Vesikuusi on levinnyt koko Suomeen, joskaan ei ole missään esiintymisalueellaan kovin runsas. Lajin kokonaislevinneisyys on tavattoman laaja, sillä pohjoisen pallonpuoliskon lisäksi siihen kuuluu myös eteläinen lauhkea ilmastovyöhyke. Se on kasvistomme harvoja todellisia kosmopoliitteja, maailmankansalaisia, jotka ovat omin voimin levinneet planeettamme joka kolkkaan.

Vesikuusen kukinta on niin huomaamaton, että harva taitaa tajuta kasvin ylipäätään kukkivan. Surkastuneita, yksiheteisiä ja -emisiä kukkia kehittyy lehtihankoihin itse asiassa aika runsaastikin, tuuli huolehtii pölytyksestä ja aallot kuljettavat tehokkaasti pähkylöitä siemenineen.

Nelilehtivesikuusi & Rannikkovesikuusi

Hippuris tetraphylla & Hippuris lanceolata (Hippuris x lanceolata)

Vesikuusten rakenne on hyvin yksinkertainen ja luokittelussa käyttökelpoisia ominaisuuksia on vähän. Joidenkin tutkijoiden mukaan (lampare)vesikuusi on koko sukunsa ainoa, hyvin monimuotoinen laji. Toisten mielestä rauhoitettu nelilehtivesikuusi on riittävän selkeästi erotettavissa ansaitakseen lajistatuksen: sillä on kiehkurassa yleensä vain 4–5 lehteä, jotka ovat nivelväliä lyhyempiä, tylppiä, leveitä ja vastapuikeita. Ongelmallisinta lajien rajaamisen kannalta ovat rannikolla esiintyvät kasvit, joiden lehtien määrä ja lehtimuotokin on näiden kahden lajin väliltä. Joskus ne käsitellään omana lajinaan rannikkovesikuusi. Ne voisivat olla lampare- ja nelilehtivesikuusen risteymiä (H. x tetraphylla), mutta useimmiten sisällytetty edellisen laajan muuntelun piiriin. Lienee loppujen lopuksi miltei makuasia, tulkitaanko meillä kasvavien vesikuusten edustavan yhtä suuresti muuntelevaa lajia vai kahta tai kolmea lähisukulaista. Nelilehtivesikuusta tavataan maassamme vain vähäsuolaisissa murtovesissä, nykyisin vain Perämerellä.

Nelilehtivesikuusi on luokiteltu varantuneeksi ja on rauhoitettu koko maassa. Rannikkovesikuusi on luokiteltu silmälläpidettäväksi.

→ Nelilehtivesikuusen levinneisyyskartta

→ Rannikkovesikuusen levinneisyyskartta (Kasviatlas, Helsingin yliopisto)

Vesikuusi

Taksonomia

Lahko

Heimo

Tribus

Suku

Laji