Syötävyys
X – syötäväksi kelpaamaton
Näköislajit
seittivahakas (2 viimeistä kuvaa)
Lakki
4–10 cm, aluksi kupera, reuna sisäänpäin kiertynyt, nukkainen, sitten laakeneva, keskustassa tylppä kohouma. Lakin pinta hieman tahmea, sileä, valkeahko, punertavatäpläinen–viiruinen, kosketettaessa kellertyvä. Heltat leveätyviset, lyhytjohteiset, paksut, melko harvassa, valkoiset, punertavatäpläiset.
Jalka
5–10 cm pitkä, 15-18 mm paksu, kuiva, valkeahko, latvassa punertavia nystyjä.
Malto
Valkoista tai vaalean punertavaa.
Itiöpölyn väri
Valkoinen.
Maku
Mieto–karvas.
Haju
Heikko.
Kasvupaikka
Havumetsissä, erityisesti kuusen seurassa, yleinen, usein ryhminä tai noidankehinä. Lähes koko maassa, Lapissa harvinainen. Hemi-, etelä-, keski- ja pohjoisboreaalinen vyöhyke.
Satoaika
Elo–syyskuu.

Rusotäplävahakas on helppo tuntea melko ison kokonsa, valkeahkon itiöemänsä ja punatäpläisen lakin ja helttojen perusteella. Lakki kellertyy vanhemmiten. Rusotäplävahakas ei sovellu syötäväksi karvaan makunsa vuoksi.

Seittivahakas

Hygrophorus purpurascens

Hyvin harvinainen seittivahakas muistuttaa rusotäplävahakasta, mutta on pienempi, lyhytjalkaisempi, ja lakin reunaa ja jalan latvaa yhdistää valkoinen suojus, seitti. Maku on melko mieto. Lajia on Suomessa tavattu vain muutamasta paikasta Etelä-Suomesta, yleensä pieninä ryhminä tai noidankehinä. Seittivahakas on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Rusotäplävahakas

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji