Kasvumuoto

Monivuotinen ruoho.
Korkeus

10–25 cm. Varsi kolmisärmäinen, tyveltä sipulimainen.
Kukka

Kehä vastakohtainen, valkoisehko–vaalean kellanvihreä, 4–5 mm leveä. Kehälehtiä kahdessa kiehkurassa 6, kapeita, ulommat siirottavia, 1 erilaistunut huuleksi. Huuli kehässä yläpuolella, kannukseton, suippo, kärjestä nystyinen. Hetiö ja emiö ovat yhtyneet siitintukuksi, heteitä 1, luotteja 2. Kukinto harsu, runsaskukkainen tähkä.
Lehdet

Kierteisesti, ruodittomia lehtiä 1, joskus 2. Lapa 2–7 cm pitkä, leveänsoikea, ehytlaitainen, silposuoninen, ohut.
Hedelmä

Pullean munanmuotoinen, n. 5 mm pitkä, keltainen kota, siemenet pölymäisen pieniä.
Kasvupaikka

Letot, rantahetteiköt, lähteiköt, kalliosammalikot. Kalkinvaatija.
Kukinta

Kesä–heinäkuu.
Uhanalaisuus

Erittäin uhanalainen, rauhoitettu koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Sääskenvalkun useimmat sukulaiset ovat epifyyttejä eli päällyskasveja, jotka kasvavat puiden oksilla trooppisten sademetsien latvuksissa. Pieni ja vaatimattoman näköinen kasvi ei juuri muistuta kauneudestaan kuuluja kaukomaiden sukulaisiaan, mutta etsivä löytää yhtäläisyyksiä juuristosta. Sääskenvalkun maanpäälliset osat ovat hyvin vaatimattomat: kukat ovat kämmeköiden pienimpiä ja ainoa kasvulehtikin aivan maan rajassa. Pikkuruisia kukkia kannattaa tarkastella lähempää: niiden kukkaperä on kiertynyt täyden ympyrän, joten kukat ovat jälleen kämmeköiden alkuperäisessä asennossa huuli ylöspäin. Sääskien ja pikkukärpästen arvellaan pölyttävän kukkia, tosin usein kasvi joutunee tyytymään itsepölytykseen.

Jos pölyttäjillä on vaikeuksia kasvin löytämisestä, ei tehtävä ole helppo kasviharrastajallekaan. Vaikka lajin levinneisyysalue on laaja, se on harvinainen ja esiintyy hajanaisesti, kasvustot ovat yleensä niukkoja ja yksilöt äärimmäisen vaikeita havaita vähänkään tiheämmässä ruohikossa. Sääskenvalkku on lisäksi hyvin oikukas kukkija, ja saattaa elää vuosikausia täysin maanalaisen sienijuurensa varassa kooten vararavintoa kukintaa varten. Ikävä kyllä laji näyttää entisestään harvinaistuneen viime aikoina ympäristönmuutosten seurauksena. Kosteikkojen kuivatus maan- ja metsänviljelyn käyttöön on hävittänyt monia kasvupaikkoja – toisaalta entuudestaan tuntemattomienkin esiintymien löytymisestä on toivoa. Lajia kannattaa etsiskellä keskikesällä etenkin kalkkipitoiselta maaperältä. Useimmat sääskenvalkun kasvupaikat ovat runsasravinteisia, kosteita, suomaisia ja puolivarjoisia. Poikkeuksellisen suuren kalkkipitoisuuden turvin kasvi saattaa kuitenkin tinkiä muista vaatimuksistaan ja se on löydetty esimerkiksi kuivalta kallion sammalikolta kalkkitehtaan läheltä ja vanhan betonoidun juoksuhaudan pohjalta. Toisaalta sääskenvalkku voi joskus yllättää kasvamalla paikalla, jossa ei ole mitään selviä viitteitä kalkista.

Sääskenvalkku

Taksonomia

Heimo

Alaheimo

Tribus

Suku

Laji